tiistai 13. maaliskuuta 2012

Flexor Hallucis Longus

Eli siis viime postauksessani juhlin sitä, että jalka kestää taas ja enään 10 viikkoa Köpiksen maraan.. No viikonloppuna kokeilin juoksua peräkkäisinä päivinä ja eihän siitä oikein tullut yhtään mitään.. "Akilles" alkoi taas vaivaamaan ja meni jälkimmäisen lenkin jälkeen todella jäykäsi ja kipeeksi.. Eli se siitä viimeisen 10 viikon treeniohjelman laatimisesta sitten...

Tämän kirjoituksen otsikko kuvaa taas sitä, että mun akillesvaivat eivät olekaan olleet akillesvaivoja!! Varasin Helmikuun alussa ajan jalkafysioterapian Gurulle, Jukka Kankaalle. Ensimmäinen vapaa aika kyseiselle herrasmiehelle oli vasta maanantaina 12.3!!! No eilen sitten pääsin siis vastaanotolle ja alkuun Jukka kuunteli mun tarinat vaivan alkuajoista ja miten se ilmenee tällä hetkellä..

Kerroin että akillesjänne on ollut koko alkuvuoden kipeenä ja näytin että kipua on tuntunut jalan sisäosassa.. No muutaman minuutin Jukka käänteli ja väänteli ja paineli mun nilkkaa ja totesi, että vaiva ei ollut akillesjänteessä, vaan otsikon mukaisesti flexor hallucis longuksessa. Tämä kyseinen lihas on tuttavallisemmin isovarpaan koukistajalihas ja sen jänne kulkee aivan akillesjänteen vierestä jalan sisäosassa (katso kuva alla) Se on niin lähellä akillesta, että kipu leviää myös akilleksen alueelle...


Eli siis kuvassa on ympyröitynä mun kipuileva alue. Tämä kipuilu taas johtuu siitä, että meikäläisen vasen nilkka on niin jumissa, ettei mun nilkka pääse taipumaan normaalisti. Tuttu vaiva kuulemma jalkapalloilijoilla, eli jäihän mulle jotain perintöä siitäkin 20 vuodesta, kun sen pallon perässä juoksin ;)

Seuraavat 4 viikkoa käyn FTK:lla fysioterapiassa, jossa 1. kerralla avataan mun nilkan liikeratoja, 2. kerrasta eteenpäin käydään läpi nilkan alueen vahvistusta ja sitä, miten sen saa taas liikkumaan normaalisti.

No pääasia tässä on se, että nyt tiedän vaivoilleni syyn!! Nyt unohdan treeniohjelmien suunnittelun, hoidan jalan taas liikuntakykyiseksi ja katson vasta sen jälkeen, että missä mennään Köpiksen suhteen.

Jukka Kankaalta löytyy netin syövereistä monia mielenkiintoisia tekstejä. Tässä yksi hyvin mielenkiintoinen sellainen!!




5 kommenttia:

  1. Onpa sun jalasta piirretty hieno kuva! Se on aina vaan ollut kenkien peitossa, mutta kyllä noin kaunista yksilöä kannattaa näyttää useamminkin. Eli barefoottaamaan vaan! ;)

    Olen nyt kuvaa katseltuani ja jalkaani paineltuani päätymässä hyvinkin samaan kipukohtaan. Akillesta en ole epäillytkään, mutta kantapään vieressä oleva kipu ja jalkapohjan jänteen tuntemukset ovat ehkä olleet harhauttamassa mua pf:n suuntaan. Paitsi varpaissa kipu tuntuu jalkapohjan jänteen ja kantapään lisäksi päkiässä. Mites sulla?

    Viime keväänä vielä vertailtiin treenivauhteja ja sykkeitä, mutta tämä kevät meneekin näemmä kipukohtien vertailuun. :(

    Filippo

    VastaaPoista
  2. Vihdoinkin kommentteja sinulta Filippo, vihdoinkin!!

    Voi sulla olla pf:kin, ei noista vaivoista ota kuule selvää..

    Mutta ehdottomasti kannattaa käydä näyttämässä jollekin hyvälle fyssarille sunkin jalkaa!! Ne tietää noista jutuista kuitenkin enemmän kuin peruslääkärit :) (anteeksi kaikki peruslääkäri lukijat ;))

    Ja joo, melko tarkan kuvan se sai mun jalasta otettua!! Muutaman kerroksen se joutui kuorimaan, mutta se kannatti!!!

    Tästä me Filippo vielä noustaan!! Viimeistään sitten +35 -sarjoissa vuodesta 2017 eteenpäin :D

    VastaaPoista
  3. Tuo sama kohta (lihas...) on löytynyt myös minun, lähes viisikymppisen kaviosta talven aikana. Pelkäsin myös että nytkö alkoivat ne surullisen kuuluisat akillesvaivat runsaan vuoden jolkottelun jälkeen, kun lisäsin määriä vuoden alusta. Nyt on onneksi rauhoittunut itsestään. Ilmeisesti mukautui lenkkien määriin ilman apuja.

    jousepp

    VastaaPoista
  4. "Kiva" kuulla, että en ole ainut moisen vamman kanssa painija!!

    Kerro ihmeessä jos löydät jotain poppakonsteja tai muita hyviä neuvoja ko vaivan parnatamiseen/kuntoutukseen!!

    Minä kävin tosiaan viime viikolla fyssarilla, missä vaiva paikannettiin ja olen menossa samaan paikkaan nyt torstaina, jolloin itse hoito aloitetaan... Odotan innolla kuntoutusohjeita!!

    Tsemppiä sulle ja toivottavasti saat vaivan kuriin nopeasti!!

    VastaaPoista
  5. Tuo kohta on sama mikä tuossa hienossa kuvassa on ympyröitynä, mutta onko oire sama on eri asia. Oireet ja kohta olivat saman oloisia. Venyttelin varovasti portailla siten että varpaat olivat portaissa ja painoin kantapäitä alaspäin, samalla ylävartaloa hieman kallistaen eteenpäin. Vähän niin kuin mäkihyppy asento ennen V-tyyliä. Asento vaatii tietysti kaiteesta tukea. Samalla myös pohkeet saivat venytystä. Näin ennen ja jälkeen lenkin. Tiedä sitten oliko oireen häipymiseen tuon venyttelyn ansiota, joka tapauksessa oire on häipynyt. Eiköhän se fyssari löydä oikeat liikeet tuohon. Kovin ärtyisää jalkaa ei välttämättä parane kovin lujaa venytellä ilman asiantuntijaa ettei tule lisää vahinkoa.

    jousepp

    VastaaPoista

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....