sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kisaraportti: Finntriatlon Joroinen (puolikas)

Viiden päivän TRI-projekti on nyt onnellisesti takana. Projekti huipentui eilen järjestettyyn Joroisten puolimatkan Triatloniin, jossa kilpaili minun lisäkseni n. 1300 muuta tri-atleettia :) Lähdimme viettämään kisaviikonloppua yhdessä Suuntolaisten kanssa, joista kisamassaa lisäkseni oli Tanja ja hurraamassa Hannele ja Hannu. Puitteet mahtavalle viikonlopulle tarjosi tänäkin vuonna Torstilan kartano ja sen emäntä Ami perheineen. Kiitos tästä jälleen kerran, tulemme taas ensi vuonna :)

Viime maanantain 5000m ratakisan jälkeen tein tiistaina ja torstaina 70min fillarilenkin ja torstaina juoksin vielä lyhyen 6km VK:n fillarin päälle, joten IHAN ilman tri-spesifistä treeniä ei viivalle tullut lähdettyä ;) Mitään sen kummempia en tankkaillut, vaan ihan normaalisti söin kisaan asti.

Torstaina pakkailin ja mietiskelin kamoja. Voi että kun juoksukisoihin on niin helppo lähteä, ainakin jos vertaa triathlon kisoihin lähtemiseen. On sata eri nippeliä ja näppeliä mitkä pitää ehdottomasti olla mukana ja on eri kenkiä, sukkia, märkkäreitä, laseja, geelejä, sun muita tärkeitä juttuja :) Meinasin yksinkertaisesti tulla hulluksi noiden kamojen kanssa...

Mission impossible...
Lähdimme matkaan aikaisin perjantaina ja kisapaikalle saavuttiin hyvissä ajoin hakemaan numerot ja fiilistelemään kisatunnelmaa. Joroinen ja kisakylä olivat jo tuttuja edellisltä vuodelta, joten kisakamojen haku ja muut jutut luonnistuivat jo kuin vanhalta tekijältä.. Kisainfoakaan ei jaksettu jäädä kuuntelemaan, vaan suuntasimme Amin kartanolle kisakamoja oikeisiin pusseihin pakkaamaan.

Kun kamat oli pakattu, oli viimeisen treenin aika ja kesän ensimmäisen avovesiuinnin vuoro, Tarkemmin ensimmäinen avovesiuinti ja märkkärin päälle laitto sitten viime kesä Joroisten pikamatkan 400m pyrähdyksen :) Uitiin kisajärvessä, eli legendaarisessa Valvatuksessa. Treeni meni hyvin ja tuli uitua n. kilometri. Avovesiuinti on kyllä mukavaa puuhaa ja siitä saa sellaisen flow tilan päälle kun ei tarvitse olla koko ajan altaan päässä kääntyilemässä ja muita uimareita väistelemässä. Täytyy uida useammin ja huomenna kun lähdemme muksujen kanssa mökille, niin kyllähän sitä pitää märkkäri ottaa messiin :)

Viimeisteytreenin jälkeen oli hymy herkässä :)
Samalla jätettiin Tanjan kanssa fillari yöksi T1:lle ja juoksukamat T2:lle valmiiksi lauantaita odottelemaan.

Kisa-aamuna saatiin syödä maittava aamiainen kaurapuuroineen ja oman tilan kanamunineen ja oli aika siirtyä kisapaikalle. Aamu oli valjennut tuulisena ja harmaana, mutta vasta lähtöpaikalle saavuttuamme alkoi kova sade, joka jatkui käytännössä aina juoksuun asti... NICE.

Olin aivan läpimärkä ja jäässä aina alkuveryttelyyn asti. Kaikki kamat ihan litimärkiä ja siinä edelliseltä illalta edelleen märkää märkkäriä päälle repiessä alkoi hyvä kisafiilis murenemaan ja lähinnä otti päähän koko kisa ja sää. Tulisi todella pitkä kisa taivaltaa ihan märkänä ja tuulessa puskien. No ei auttanut muuta kuin lähteä verryttelemään järveen.

Alkuverkka loppui 10:45 ja kaikki joutuivat nousemaan lämpimästä järvestä lähtökarsinaan odottelemaan 25 minuutiksi. Hampaat kalisi ja fiilis oli edelleen alaspäin menossa koko lajia kohtaan :) Kello 11:00 lähtivät yleisien sarjojen lähdöt ja klo 11:10 alkoi vyörymään täksi kaudeksi käyttöönotettu Rolling Start, jossa kilpailijoita lipuu pikkuhiljaa veteen ja kaikille startataan oma aika kun he ylittävät maton ennen vettä. Hieno uudistus, joka estää isojen massojen ryysiksen uinnin alussa ja kaikki saavat noin suurinpiirtein saman tasoista uimaria vierelleen.

Uinti lähti ihan mukavasti liikkeelle ja pääsin hyvin omaan vauhtiin ja suunnistus poijulta toiselle tuntui sujuvan ihan mallikkaasti. Pari potkua tuli naamaan ja joku ui jalkojen päältä, mutten uinti oli melko rauhallista menoa. Olin ajatellut, että jos on iso ryysis niin uin ihan mielellään ulkoreunassa ja jätän tappelut muille, mutta siihen ei onneksi tarvinnut lähteä ja sain uida poijulta poijulle melko suoraa linjaa.

Uinti aika oli 34:12, johon oli positiivisesti yllättynyt. Jotain 36-38 aikaan olin kaavaillut pystyväni. olin siis selkeästi edellä 5.30 tähtäävää aikaa :)

Siitä sitten vaihtoalueelle ja märkkäriä pois repimään. Vedin kellon ns. kahden kellon taktiikalla, sillä Suunto Spartanilla oli pakko päästä vetämään sen historian ensimmäinen oikea triatlon kisa ;) Tämä kahden kellon taktiikka hieman hidasti noissa vaihdoissa, kun piti aina kaksi lajin vaihtoa tehdä yms + että märkkäri ei meinannut lähteä käsistä irti millään :) Sen verran kovaa satoi ja tuuli, että päätin laittaa fillariosuudelle pitkän pyöräilypaidan, joka osoittautui oikein hyväksi valinnaksi. Mutta sekin oli todella hidas pukea märkiin käsiin :) Samalla myös kusetti sen verran, että pakkohan se oli kusella käydä bajamajassa ennen fillarin päälle könyämistä. Vaihtoaika naurettava 5min24sek :D

Pyöräilyosuus käy ensin kääntymässä Joroisten Teboilin pihassa josta se kääntyy kohti Rantasalmea, jossa sijaitsee puolimatkan krouvi ja toinen U-käännös. Matka Rantasalmelle sujui ongelmitta ja otin muutaman geelin matkalla ja hörpin samalla nestettä päälle. Sykkeet oli todella alhaalla, juuti niin kuin oli ollut tarkoituskin ja 5km autolapit piippailivat kelloissa kertoen että kovempaa mentiin kuin suunniteltu 30km/h. Rantasalmelta kohti Joroista käännyttäessä selväksi kävi että sade ja tuuli olisi vastaista viimeiset 45km, joka pisti oikein hymyilyttämään että mitäköhän tästäkin tulee.. No siitä tuli vähän hidastuva toinen puolisko ja pyöräosuuden ajaksi 2:54.04, mikä oli sekin selkeästi alle 3h tavoitteen :)

Täytyy fillarista vielä sanoa, että onpas se tylsää puuhaa verrattuna avovesiuintiin ja juoksuun. Yksin saa pyörittää ja ketään ei saa edes peesata. Ei mun juttu kyllä yhtään. Tähän saattaa olla syynä myös oma paska fillarikunto ;)

Uinnista, T1:stä, Fillarista, eikä T2:sta ole valitettavasti kuvanateriaalia, ainakaan vielä saatavilla.. Täytyy lisäillä jälkikäteen jos sellaisia jostain tupsahtaa esiin...

Toisessa vaihdossa aikaa meni jälleen yli tarpeiden (4min3sek) sja kusellahan se oli käytävä tässäkin vaihtoalueelle :) Vaihtoihin siis yhteensä 9min 27sekuntia!!! :D

Juoksuosuus lähti ihan kivasti liikkeelle ja ensimmäinen kierros tuli kevyesti 4.04/km vauhtia. Olin fillarin aikana juonut noin 1,5litraa ja ottanut 3 geeliä (+ noin litra Valvatuksen vettä uinnin aikana). Tämäkin määrä aiheutti ärsyttävän ähkyn olon, enkä jaksanut/nähnyt tarpeelliseksi niitä enempää mättää.. Juoksun aikan otin joka kierroksella 2 x heörpyn urheilujuomaa ja sienestä vettä niskaan.

Toisen kierros meni niin ikään 4.04/km (HUOM! nämä vauhdit virallisista tuloksista ja se edellyttää että kierros on tasan 7km, mitä se todellakaan ollut.. oikea vauhtia varmasti muutaman sekunnin hitaampi per km) Joroisten juoksureitti on henkisesti todella raskas, sillä uudelle kierrokselle lähdetään aina n. 15m päästä maalista ja aina joku kanssajuoksija kurvaa siitä suoraan maaliin, vaikka itsellä on vielä 7 tai 14km matkaa maaliin :) Maalialueelle on kuitenkin huippu kannustus ja duunikaverit olivat joka kierroksen alkaessa siellä huutamassa. Alla yksi #suuntoläpsy kierrosten välissä :)
#suuntoläpsy
Kolmannen kierroksen alun mäki tuntui oudon raskaalta. Jalat alkoivat puutumaan ja syke laskemaan, no ajattelin että eiköhän se taas mäen päällä tasaisemmalla aukea. Ei auennut vaan syke laski laskemistaan ja vauhti samaten hiipui. Kilsan autolapit piippailivat kelloissa 4.30 - 4.45 välein ja matkan teko oli todella vaikeaa. Ennakkoon olin ajatellut että juoksuhan nyt tulee helposti ja siinä voi ottaa hyvä kiihtyvän puolimaratonin loppuun. Ei pystynyt. Ensimmäistä kertaa IKINÄ taisin tutustua herraan nimeltä SEINÄ. Energiat oli käytetty täysin loppuun ja matkaa maaliin oli 4-5km. NICE.

Olisi pitänyt vaan tankata enemmän matkan aikana ja ehkä jopa pieni tankkaus ennen kisaa olisi ollut paikallaan. Vikasta huoltopisteestä otin vielä geeliä vähän suuhun ja vettä päälle ja jatkoin vain hiasta köpötteöyä kohti reittikierroksen toista mäkeä. Ikinä en ole juoksukilpailuissa joutunut kävelemään, mutta viimeisessä mäessä se oli eilen lähellä, mutta enpäs kävellyt! Viimeinen kierros taisi olla 3 minsaa hitaampi kuin kaksi ekaa ja maaliin pääsin hölkkäämään ajassa 05.07,08, juoksu osuuden ollessa 1.29,23.

Maalisuoralla jo :)
Kellojen mukaan puolimaraton oli tällä kertaa n. 200m liian lyhyt. mutta toisaalta fillari oli ainakin 600m yli 90km, joten tiedä nyt näistä tri-mittauksista sitten :) Olisi joskus hauska seurailla miten näitä osuuksia oikein mittaillaan "virallisesti". Oli miten oli, olin nyt puolitriathlonin suorittanut ja melkoisen energiavajeen sain aikaseksi :)

Aika 05.07,08 oli yli 20 minsaa tavoitetta nopeampi, joten tyytyväinenhän sitä pitää kisaan olla. -kisasta jää vaan aina paha maku suuhun kun lopussa hyytyy. Tällä kertaa hyytyminen oli toisaalta tuolla energiamäärällä odotettavissa ja myös valmistautuminen ei ollut ihan priimaa tässä projektissa :D

Maalialueella oli paljon tuttuja ja esim. Asmon ja Alexin kanssa tuli muutama sananen vaihdettua :) Huomatkaa AURINGON PAISTE joka alkoi heti maaliin päästyäni. Vikoilla juoksukilsoilla vettä tuli vielä kuin Esterin hanurista...



Summasummarum. Kiva kisa ja kiva että pääsin lajia taas kerran kokeilemaan. Kiitokset Eerolle omasta kisapaikastaan lopuunmyytyyn kisaan ja tsempit IM-valmistautumisen vikoille viikoille :) Se kuuluisa TRI-kärpänen ei puraissut, tai ainakaan mitään jälkiä en märkkärin niskahiertymän lisäksi mistään löytänyt.. Ensi kesänä mennään varmasti uudestaan Amin kartanolle Suuntolaisten kanssa TRI-viikonvaihdetta viettämään, mutta ihan heti en ole paikkaa puolikkaan kisaan varailemassa :)

Nyt fillari talliin ja juoksukengät esiin :) Märkkäri tosin ehkä tulee kastumaan jo tämän kesän puolella uudemman kerran. Pientä vaivaa vasemman lonkankoukistajan kanssa ollut jo yli viikon, mutta eiköhän se tuosta jossain vaiheessa taas tokene :D Palaillaan asiaan JUOKSUN merkeissä ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....