keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Kisaviikko!

Aijettä, se olisi taas kisaviikko meneillään! Viime kerrasta onkin kulunut noin 37 viikkoa :D Eli Runner's Twlightin 10km enkkajuoksu on mun viimeinen kisasuoritus, valitettavasti.

Edessä on siis Central Park Run ja 10km kisa tulevana lauantaina. CPR oli mun kisakauden avaus viime vuonnakin ja silloin kisa kausi kesti siis 15.8 asti, jos tänä vuonna yrittäisi jatkaa sitä ihan sinne marraskuun 20. päivään asti?!

Hauska nähdä lauantaina missä mennään kunnon puolesta. Viime vuonna sama kisa kulki aikaan 36.50 ja viimeisessä kisassa Twilightissa 35.18. Voisin kuvitella että jonnekin tuonne 36.00 ja 37.00 väliin loppuaika, kaiken mennessä nappiin, tulee asettumaan.

Treenit ovat kulkeneet valmentajan ohjeistuksessa ihan kivasti ja pientä kehitystä tässä kai on tapahtunut. Juoksu tuntuu hyvältä, vaikka kovat treenit ovatkin vasta alkutekijöissään. Muutama kovempi ratatreeni ja yksi hyvä mäkitreeni on tullut väännettyä ja VK on kulkenut ihan kivasti alle 4min/km vauhdeilla melko vaivattomastikin. Parina edellisenä viikkona on juoksukilsatkin ylittäneet taas piiitkästä aikaa 100km rajapyykinkin.

Ainoa pieni murhe on ylikireä vasen takareisi, mutta eiköhän sekin tuossa pari päivää kevennelleenä ala toimia ennen kisaa, ehkä. Niin ja toinen harmitus on aamulenkkikaverin Hietalan pahemman luokan pohjevamma, joka pitää miehen poissa yhteisaamulenkeiltä varmaankin aina kesäkuulle asti. Yhdessä on kuitenkin huomattavasti mukavampi juosta kuin yksin.. No toivottavasti diagnoosi kusee ja mies on taas rivissä ennen kesäkuuta!

Mutta vikasta kisasta on todellakin kulunut luvattoman pitkä aika ja on todella makeeta olla taas viivalla! Tuloksesta viis, tästä se vasta homma taas lähtee liikkeelle! Tavoitteena hyvä raasto!

Otetaan tähän loppuun veikkaus loppuajasta: 36.29. Ja näin.

Tonneja puksussa Hietalan kanssa


2 kommenttia:

  1. Hyvä kun pääsit kisaamaan. Aika ei ole niin oleellinen tässä vaiheessa, kunhan kapulat kestää vai mitä? Oli mukava morjestaakin. Tällä kertaa eri matkalla, niin ei kisassa oltu samoissa porukoissa. Toivotaan vammatonta kesää ja hyvää kuntoa syksyn päätavoitteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ollut ajalla väliä tällä(kään) kertaa :) Vammatonta tulevaisuutta toivotaan täälläkin! Ja nähdään ksioissa tai treenipoluilla :)

      Poista

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....