torstai 1. lokakuuta 2015

Alamäki. Ja näin.

Nyt on fiilikset melko maassa juoksun suhteen. Akilles vaivaa edelleen, paino nousee kovaa vauhtia ja motivaatio treenaamiseen on lähellä nollaa.

Viime viikolla tein paljon korvaavia treenenejä kuten crosstrainerilla intervalleja, soutua ja sunnuntaina pitkän 105km fillarilenkki, mutta akilles ei moisesta ainakaan paremmaksi mennyt, niin päätin käydä lekurissa hakemassa kunnon tulehduslääkekuurin (Arcoxia) ja jättää kaikki akillesta kuormittavat treenit veke. Salilla olen käynyt keskivartaloa ja nilkkaa jumppailemassa.

Ja kuten ennenkin, ruokahalu ei tipu treenien vähenemisen myötä tippaakaan. Se vaan itse asiassa lisääntyy ja sitä antaa itselleen luvan syödä ihan mitä sattuu ja paljon! Paino on noussut 4,1kg ihan 2-3 viikossa ja tahti varmaankn jatkuu :) Tässä on kyllä turvotusta noista lääkkeistäkin, sillä aamuisin ei meinaa edes sormusta saada sormeen ja silmät on muurautunut melkein umpeen...

No, on ainakin sitten nollattu enkkakunto kauaksi kauaksi taakse ja pääsee taas aloittamaan ns. puhtaalta pöydältä sitten joskus..

Menen ensi keskiviikkona taas Koposelle & FTK:lle lisäohjeita hakemaan ja on mulla Kankaallekin aika varattuna, mutta se odottelee sitten siellä marraskuun alkupuolella. Toivottavasti sitä ennen pääsisi hölkkäilemään tai edes tekemään korvaavia aerobisia treenejä.

Ja ensi viikkohan on "kisaviikko". Lauantaina lento Muncheniin ja tiistaina vasta takas. Pääsee ainakin hyvässä seurassa vetämämään kaikkien aikojen After Runit! Ja aloittaa voi jo ennen kisaa :)

Ainiin! Yksi asia unohtui.. Samalla kun kävin lekurissa, niin mittautin varmuuden vuoksi hemoglobiinit.. 124 ja aneemikkojen sarjaan taas että rysähti. Toi tieto piristikin muuten niin mukavaa olotilaa oikein kivasti.. Jotain teen väärin ja pahasti, sillä olen syönyt rautaakin tässä viime kuukausina melko paljon. Joku imeytymisongelma tai tauti mulla on ja se olisi kiva saada selville! Huomenaamulla menen vielä lisäverikokeisiin, joista selviää rautavarastot sun muut.

Ja näin.

4 kommenttia:

  1. Oletko miettinyt, kuinka kuluttavia sun aamutreenit on? Itse veikkaan niitä anemian perussyyksi. Parhaimmillaan taisit juosta lähes 30km, josta 10x1600m vedot. Tuollainen treeni ilman kunnon aamupalaa syö ja paljon elimistön voimavaroja. Elimistö on sopeutuvainen ja voi tuntua, että hyvinhän tämä menee. Mutta siellä voi esim. rautavarastot huveta koko ajan, jos mennään tasaisesti liian kuluttavaa tahtia.
    Aamutreenit kuitenkin vain yhtenä osana koko kokonaisuutta. Toisena viikkorytmityksessä ei tainnu olla yhtään alle 100km juoksuviikkoa sen jälkeen kun pystyit kunnolla juoksemaan. Välillä on hyvä oikeasti ottaa kevyitä viikkoja väliin. Perheellisenä harjoittelun ja muun elämän rytmittäminen on tärkeää. Jos päivä on niin täynnä ohjelmaa, kuten sinulla oli se yksi lauantai, niin ei sinne kehittävää treeniä silloin yksinkertaisesti mahdu. Viikonloppuna nyt ainakin pitäisi antaa unta ja lepoa, että jaksaa. Funtsi asioita ja omia tekemisiä kriittisesti, aina voi tehdä paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, sinun kommenttiasi olenkin odotellut. Kaikki pointtisi osuu naulankantaan tai jopa suoraan sydämeen :)

      Olen miettinyt paljonkin tässä viime viikkojen aikana ja eihän tuo todellakaan paras mahdollinen tapa ole treenata. Mutta kun tässä on ikävä oravanpyörä sen suhteen, että jos aion treenata paljon, niin suuri osa treeneistä on pakko tehdä tuohon aikaan tai vastaavasti jättää tekemättä. Jos ja kun se selkeesti syö miestä, niin jotainhan on muutettava. Ehkä treenimääriä alaspäin ja lisää lepoa koneeseen.. Samalla tavoitteita voisi varmaan alkaa ruuvailemaan alaspäin.

      Mutta varmasti jotain muutan kunhan tästä tokenen. Tai ainakin yritän muuttaa :) Ulospäinhän tämä mun tekeminen näyttää varmasti siltä, että tässä ei ole päätä eikä häntää :D

      Poista
  2. Kylläpä vastustaa! Tämmöiset vaivat pitäisi pystyä jollain lailla ja asetuksella kieltämään. Toivottavasti pääset taas pian takaisin treenailemaan.

    En ymmärrä yhtään kun jotkut väittävät että ruokahalu muka putoaa jos ei treenaa. Olen kanssasi samassa veneessä, sillä ruokahalua riittää, treenaan tai en. Mulla nousi kevään leikkauksen jälkeen paino 10kg puolessatoista kuukaudessa. Ei vaan pysty hillitsemään itseään ja vedin sapuskaa vähintäänkin yhtä paljon kuin treeniviikoillakin.

    VastaaPoista
  3. On minun maine kiiriny kyllä kaikkialle. Mutta mennään sen mukaan. Nyt kun puntaroit asioita, niin se kannattaa tehdä harkiten ja avoimella mielellä. Hanskoja ei tarvitse tiskiin heittää. Kaikki kohtaa ongelmia ja joutuu miettimään, mistä ne johtuu ja voisiko niihin omalla tekemisellään vaikuttaa. Nostin esille joitain pointteja, joita voit miettiä.

    Olet aamuihminen ja silloin treenaat aamuisin enemmän kuin moni muu. Itse olen iltaihminen, enkä pystyisi aamulla tehotreeneihin lainkaan. Ja kyllä, olen kokeillut. Mutta vaikka kuinka tuntuu, että aamulla pystyy ja kykenee, niin silti se tapahtuu väkisinkin ns. tankki tyhjänä ja saattaa siksi syödä miestä pitkässä juoksussa ja johtaa esim. hempan alenemiseen. Ei välttämättä, mutta voi olla selittävänä tekijänä.

    Jos pystyisit kuormittavimpien treenien osalta siirtämään harjoittelun iltaan ja pitämään aamut kevyen aerobisen puolella, se voisi jo jeesiä. Mitä tulee määriin, niin itse menin viime talven läpi viiden juoksupäivän viikoilla. Muina päivinä muuta kevyttä tai lepo? Toimi ja tein keväällä maraenkan ja kympin enkan. Eli kun satsaa laatuun ja antaa levolle sijaa kilometrien ahnehtimisen sijaan, voi päästä hyviin tuloksiin. Juoksin tuollakin tavalla yli satkun viikkoja kovill viikoilla, jopa150km ja kevyet alle sadan.

    Älä siis luovuta, vaan mieti, mitä voisit tehdä toisin. Miten välttää vammat ja anemiat. Sinulla on hyvät taustajoukot ja hyvä valmennus, ei se siitä jää kiinni. Selkeästi akilleen kantapää on liika treenaaminen, ei liian vähän treenaaminen. Tavoitteista ei välttämättä tarvi tinkiä. Minäkin olen kahden lapsen isänä päässyt tavoitteisiini jopa tässä iässä. Lopussa kiitos seisoo. Usko pois. Maraton vaan vaatii aikaa ja epäonnistumisia tulee matkan varrella. Ne kasvatta ja vahvistaa, kun ne oikein ottaa.

    VastaaPoista

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....