perjantai 10. huhtikuuta 2015

Huhtikuuta mennään jo!

Kevät on täällä! Mikäs sen mukavampaa kuin sepelistä puhtaat asvaltit ja lumivapaa keskuspuisto!! Flunssan jälkeen juoksukuntokin alkaa palailemaan hitaasti mutta varmasti samalle tasolle jossa se joskus on ollutkin..

Onneksi tässä on kuitenkin aikaa, sillä kauden päätapahtumaan on aikaa vielä aika lailla tarkalleen 6kk! Jaloissa on juoksua jo yli 1000km tältä vuodelta. Se on aika hyvin, sen verran ollut katkonaista harjoittelua koko alkuvuosi. Viime vuonna tuo sama raja taisi rikkoutua vasta elokuun puolella, eli 2kk ennen Berliinin enkkajuoksua!

Influenssasta alkaa olemaan kuukauden päivät ja tämä kuukausi onkin ollut treenillisesti ehjin jakso sitten viime syksyn.. Movescountin "Last 30 days" -indeksi näyttää siltä, että lenkilläkin on tullut käytyä :)


Viimeksi kirjoittelin että flunssa vei kaikista juoksuvauhdeista sen 10sek/km, niin viime viikolla alkoi vihdoin tapahtumaan jotain edistysaskeliakin! Kahden tunnin pitkis kulki jo 4.42/km ja syke pysyi kurissa alusta loppuun asti! Lähinnä tuntuma juoksusta on tällä hetkellä sellainen, että peruskunto on hyvällä tasolla, mutta ylärekisterissä ei ole oikein väljyyttä. Jotenkin kovat vauhdit tuntuvat vaan tällä hetkellä todella nihkeiltä ja jalat ovat niissä hieman voimattoman tuntuiset.. Ehkä se siitä, kun saa vaan laadukasta treeniä alle vähän enemmän :)

Huomenna olisi tarkoitus korkata kisakausikin avatuksi ja mikäs olisi sen parempi paikka tehdä se kuin Karhuviesti "raumalt porii". Meillä on kasassa Runner's High:n sekaporukka, joten osallistutaan hupisarjaan tällä kertaa ja jätetään nuo urheiluseurasarjat muille ;)

Tulevasta viikonlopusta on tulossa penkkiurheilullisestikin todella mielenkiintoinen. Tänään perjantaina starttaa MIUT, eli tuttavallisemmin Madeira Island Ultra Trail, jossa lenkkikaverini Janne Hietala raastaa 115km matkan. Lauantaina käydään myös 24h MM/EM-kisat, jossa myös paljon suomalaisia viivalla. Ja viikonlopun kruunaa sunnuntai, jolloin Coach-Nummela jahtaa idolinsa eSimo Wannaksen maraennätystä (2.23,57) Rotterdamin maratonilla ja Manchesterissä pelataan paikallisvääntö United - City!!

Ensi viikon SM-maantiet päätin jättää flunssan jälkimainingeissa väliin ja ottaa tilalle toukokuun alun SM-maastot :) Saas nähdä mitä siitäkin sitten tulee :D

Tästä on siis mukava jatkaa kevättä eteenpäin! Paljon on kisoja juostavana ja kunto nousuun päin menossa, mikäs sen parempaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....