perjantai 26. syyskuuta 2014

Projektin #munkkivaimaratoonari viikko 13/13, on yhteenvedon aika.

No niin, kisaviikkoa viedään ja on jo perjantai, joten vedetäänpäs kulunut projekti yhteen ja katsotaan mitä sitä on tullut näiden 13 viikon aikana oikein tehtyä.

Kulunut viikko on mennyt lähinnä lepäillessä ja tankatessa tankit täyteen hiilareita :) No olen minä liikkunutkin, sillä tiistaina kävin tekemässä kovassa tuulessa ja kylmyydessä viimeistelytonnit maustettuna muutamalla kaksisatasella. Keskiviikkona juoksin herättyäni 50 minsan aamulenkin muutamalla 20 sekan vedolla höystettynä ja sen jälkeen alkoikin kova hiilareiden tankkaaminen. Eilisen ja tämän päivän pidän täyden levon ja huomenna käyn Berliinin kaduilla hölkkäämässä vielä lyhyen ja avaavan lenkin.

Tämä tankkausvaihe on itselle se rankin ja haastavin vaihe tässä maratonille valmistautumisessa. Toiseksi rankin onkin sitten keventely, joten ne kaksi yhdessä ja melko raastavaa aikaa eletään :)

Onneksi tankkausvaihe on tänään illalla ohi ja huomenna "saa" taas syödä normaalisti :) Tällä kertaa suunnittelin syömiseni melko tarkasti ja otin aika paljon hiilareita nesteenä, joka kyllä helpotti urakkaa aika tavalla. Northforcen tuotteet kun ovat niin hyvän makuisiakin, että niitähän juo ihan mielellään :) Pyrin saamaan hiilareita sen 750-800g/pv ja parin tunnin välein syömisiä jaksotettuna homma toimi oikein mallikkaasti. Alla otos viime päiviltä :)


Ja sitten jos sitä vetäisi tätä projektia hieman kasaan. Nilkkani operoitiin 20.02.2014, joten operaation ja Berliinin maratonin väliin jäi hieman yli 7kk. Tuo 7kk on toisaalta melko paljon aikaa, mutta jos ottaa huomioon että kuntoutin jalkaani aina toukokuun puoliväliin asti, niin kovin paljoa juoksua ei ole ehtinyt tekemään :)

Itse Berliiniin huipentuvan "Ich bin ein Berliner - Munkki vai Maratoonari" -projektin starttasin maanantaina 30.6, eli alle 3kk sitten. Linkin takaa selviää myös päiväkohtaisesti, että mitä sitä projektin aikana on tullut tehdyksi ja miten se kunto loppua kohti kehittyi, vai kehittyikö se ollenkaan ;)

Toki olinhan treenannut koko alkuvuoden vesijuosten, fillaroiden, uiden ja salillakin heiluen, joten ihan nollista ei juoksuhommiin tarvinnut hypätä. Kunto oli siis hyvä, jollei loistava, mutta jalat piti vaan saada taas kestämään juoksua.

Kausi 2014 juoksukilsat
Yllä olevasta kuvaajasta näkyy koko alkuvuoden juostut kilsat. Tuosta pystyy vähän tyhmempikin lukija päättelemään, että melko ohut on jalkojen alle rakennettu juoksukunto, vaikkakin hyviä ja kovia viikkojakin alla on. Kuvaajasta puuttuvat kisaviikon kilsat, mutta saa tuosta nyt kuvan että mitä sitä on tullut tehtyä..

Juoksukunto on kuitenkin hyvä ja valmistavalta kaudelta on alla esim. puolikkaan ennätys ja muitakin hyviä tuloksia. Mutta viimeisestä maratonistani on kuitenkin aikaa se 2 vuotta ja hieman epävarma olo on sunnuntaina lähteä juoksemaan. Fiilis on vähän sama kuin ennen ekaa maratoniani 2010...ei oikein tiedä mitä on edessä ja kuinka sitä jalat jaksaa loppuun asti :)

Huomenna heti aamutuimaan olisi sitten lento kohti Berliiniä. Kisapaikalle ja kisapäivälle ollaan ennustettu mukavaa juoksusäätä. Toivottavasti Poudan Pekka on oikeassa ja päästään kisailemaan ennusteiden mukaisessa säässä :) Melko lämmin keli, mutta parempi toikin kun kaatosade ja kova tuuli...



Sitten siihen lupaamani kisataktiikkaan!! Aion lähteä rohkeasti ylläpitämään 3.55-3.57/km vauhtia alussa ja katsella kuinka pitkälle se kantaa. Toivottavasti maaliin saakka. Jos alkaa tuntua huonolta, niin toki tsekkaailen vauhtia matkan aikana. Tasaisen vauhdin taulukolla loppuaika olisi siis 2.45.16 - 2.46.40. Tuon jälkimmäinen on muuten tasan 10 000 sekuntia, joten se olisi kiva raja rikkoa, kun sitä kohti oltiin keväällä 2013 treenaamassa :)

Aion myös laittaa reitin varrelle omat juomat, koska se on Berliinissä mahdollista myös elittin ulkopuolisille urheilijoille.. Pulloihin tulee Northforcen Extremeä ja Universalia vuorotellen. Ja pullojen kylkiin geelejä. Pullot on niin houkuttelevan näköisiä pinkkeine huomiolippuineen, että toivotaan ettei esiemerkiksi Kimetto ota mun pulloa ME-yrityksensä lomassa ;)

Olen henkilökohtaisesti asettanut rajan munkin ja maratoonarin väliin ja se on tämän hetkinen PB 2.48.54. Tuon alle ja olen taas maratoonari, tuon yli niin jatkan edelleen munkkina :)

Eli tässäpäs tämä yhteenveto ja palataan asiaan sitten kisaraportin ja toivottavasti uuden ennätyksen kanssa asiaan.

Ja loppuun vielä kauniisti alaspäin laskeva käyrä tähänastisista maratoneistani. Toivottavasti sama trendi jatkuu myös sunnuntain jälkeen :) Kuvaa katsoessa tulee mieleen, että mun "juoksu-ura" on ollut pahassa laskusuunnassa koko sen olemassaolon ajan ;)


Ja kommenttikenttään saa jättää veikkauksia mun loppuajasta (nettoaika) :) Oikein vastanneille palkinnoksi laku :)

17 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä ennätyksen metsästykseen! Veikkaan nettoajaksi 2.46.36.

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä maralle! :) En lähde veikkaamaan mitään, mutta uskon, että jos vaan saat itsestäsi hyvin irti, niin enkka paranee varmasti. Älä liikaa tuijottele kelloa, vaan nauti siitä, että olet päässyt vihdoin maratonin lähtöviivalle! Se kun ei ole todistettavasti mitenkään itsestäänselvyys... :)

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä Juoksuun!!

    -Antti

    VastaaPoista
  5. Veikkaus ajaksi 2:46:02.

    T: Yksi lukija

    VastaaPoista
  6. Heini kirjoittaa asiaa! Eli nautiskele 2:48:16.

    VastaaPoista
  7. 2.46.26. Voisit antaa sen munkin voittajalle, kerta susta tulee taas maratoonari! :) Aikahan voi olla parempikin, mutta veikataan nyt. :) Juoksuiloa Berliiniin!

    VastaaPoista
  8. Jos kerran haluat veikkauksia, niin veikataan 2:45:59. Naatiskellaan naatiskellaan! :)

    VastaaPoista
  9. Kyllä tää Mikon rakkaus numeroita kohtaan on käynyt niin selväksi, ettei loppuajalle alamäkireitillä ole kuin yksi vaihtoehto: 2.44.42. -JV

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahas, vaikka veikkauksiesi kanssa siellä päinkään, niin kai tästä lakua pitää sinne lahteen lähetellä/tuoda :)

      Poista

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....