lauantai 9. marraskuuta 2013

Magneetit otettu, sitten odotellaan...

Kävin eilen illalla magneettikuvauksissa Diacorilla. Ilman vakuutuksia halpaa kuin saippua!! Onneksi kenkäsponsori jelppasi myös tässä menoerässä sen verran, että oli edes mahdollista mennä moisiin kuvauksiin. Kiitos siis tätäkin kautta :)

Sitten se ei ole kuin odottelua maanantain ortopedin vastaanotolle ja kuvien läpikäyntiin. Toivon, että tuo jo maaliskuussa nilkassa näkynyt luunokka on ainut ongelma, eikä sen jälkeen sitkutellut 8 kk ole tehneet mitään todella pahaa nilkalle..

Edelleen pidän täysin käsittämättömänä sitä, että lääkärit jotka ovat nuo kevään kuvani nähneet, eivät ole ajatelleetkaan, että tuolla nilkan etuosan nokalla olisi jotain tekemistä nilkan sivulla oleviin kipuihin?! Varsinkin nimeltä mainitsemattoman Diacorin ortopedin ja nimeltä mainitsemattoman Dextran "urheilulääkärin" toiminnasta olen erityisen pettynyt.. ja aionkin siitä kirjoitella molemmille ja ehkä tehdä jonkinnäköistä valitusta asiasta myös eteenpäin...

Eilisissä kyvauksissa oli myös yksi hauskakin episodi :) Kun nilkka oli kuvattu, tuli hoitaja sanomaan että sääressäni näkyy paljon nestettä ja turvotusta, joten minua pitää siirtää hieman syvemmälle laitteeseen.. Sanoin, että "joo, saattaa olla, mutta ei liity tähän vammaan" Mutta kuvauslääkäri halusi sen vielä varmistaa.. Tämä kyseinen turvotus on peruja tämän syksyn varjo-varpajaisista ja sen yöllisestä paljun reunasta :D No tuleepahan tuokin vamma nyt selvitettyä ihan magneetin avulla...

Ja mahdollisesta tai no, hyvin todennäköisestä tähystysleikkauskesta olen pähkinyt seuraavaa.. Aion pyytää lähetttä kunnalliselle puolelle ja pysrkiä sitä kautta jollekin hyvälle ortopedille.. Tiedän, että siinä on aika pienet mahkut saada vaikuttaa, mutta jos se ei onnistu, niin aion vakavasti harkita tuota Diacrin & Michelssonin yksityistä leikkausta.. Toisaalta, vuodenvaihteen jälkeenhän laki muuttuu siten, että potilas saa valita lääkräin ja jopa kaupungin omaan hoitoonsa... Eli ei sekään poissuljettua ole, että odottelin sinne.. Mutta jos saan Michelssonin kautta lähetteen jonnekin, missä tiedän saavani parasta mahdollista hoitoa, niin menen sinne jonottelemaan... 

Palaillaan asiaan siis maanantaina, kun kuvat on tsekattu ja jatko on taas hieman epäselvempää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....