keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Juoksu on taas kotona!!

Viime viikolla kirjoittelin, kuinka olin käynyt J.Kankaan vastaanotolla ja kuinka hän avasi umpilukossa olleen nilkkani.. Siitä viestistä on kulunut nyt tasan viikon päivät ja tuntemus oikeassa nilkassani on ollut aivan sanoinkuvailemattoman hieno!! Tänään kävin ko herran vastaanotolla uudemman kerran ja tänään avattiin nilkasta vielä sivuttaissuunnan estänyt lukkotila.  Nyt nilkka likkuu joka suuntaan täsmälleen niin kuin parempi puoliskonsa, eli vasen nilkka.

Pieniä tuntemuksia on ollut edelleen, mutta ne ovat vain peruja tuosta puolenvuoden lukkotilasta ja nilkan vääristä liikeradoista aiheuttamia rasituksia.. Itse juoksussa ei tuntemuksia ole enään lainkaan ja juoksu tuntuu taas juoksulta, eikä joka askeleella varomiselta ja nilkan tuntemuksien tutkiskelulta!!

Viime viikolla juoksin keskiviikkona Runner's High:n Eliittiryhmän mukana pitkästä aikaa ja olipas se hauskaa!! Treeninä oli sekametelitreeni, eli avaava tonni radalla, siitä Pirkkolan hiekkakolmosen 500m mäessä 3 vetoa, jonka jälken taas radalle juoksemaan 10 minuutin VL. Olo oli kuin keväällä ensi kertaa pellolle päästetyllä oriilla!! Olisin voinut juosta varmaan aamuun saakka!!

Hauskaa tässä on se, että vaikka olenkin tehnyt tuntimäärällisesti todella paljon korvaavia tän puolen vuoden aikana ja juossutkin säännöllisen epäsäännöllisesti heinä-, elo- ja syyskuun, niin tämän hetken juoksukunto on ollut kyllä melkoisen suuri positiivinen yllätys!! Ihan kuin olisin jopa paremmassa kunnossa, kuin vuosi sitten ennen enkkamaraani Vantaalla!! No ehkä en, mutta siltä se on vaan tuntunut :) Tästä on kiva alkaa rakentamaan uutta enkkakuntoa kohti ensi vuoden kisoja!!

Ennen kuin maaliskuussa sain nilkkani kipeäksi, niin kevemmat juoksut ja hallitreenit kulkivat tosi hyvin, mutta hirveä väsymys oli päällä ja etenkin maratonvauhtiset lenkit olivat todellista myrkkyä!! Silloinhan mulla todettiin myös rauta-arvojen ja hemoglobiinin romahtanee todella alas, ihan sinne anemian partaalle. Se oli varmasti syynä noihin väsymyksiin ja lenkkien sykkeisiin. Sain silloin eräältä entiseltä (ja edelleen kovakuntoiselta) huippujuoksijalta vinkin, jolla hän on saanut veriarvonsa kohdilleen. Kyseessä oli raudan, vitamiinien ja erilaisten hivenaineiden yhdistelmä (en paljasta ;), joka on saanut omat arvoni myös kohdalleen! Kiitos 'S' siitä vinkistä ;)

Mutta siis takaisin tähän päivään. Olen tehnyt siis nyt vähän kovempia treenenjä viime viikolla ja eilen kävin nykimässä jopa 6x1000m/2min treenin radalla!! Ja mikä eniten kiinnittää huomiota on mun sykkeet!! Kevyillä lenkeillä ja pitkiksellä sykkeet on sen 10 pykälää alempana kuin 6kk sitten, sunnuntain pitkikselläkin syke avg oli 122 ja vauhti kuitenkin 4.51/km!! Viime viikon Pirkkolan mäet nousi nopeammin kuin ikinä ja samat sykkeet oli siinä, ehkä jopa hieman alemmat. Eilen kävin juoksemassa ne tonnit ja 5 ekaa vetoa oli tasaista vauhtia 3.15/km ja vika sitten 200 metrin loppunostolla 3.12!! Kovin tonnitreeni ikinä, siis vauhdillisesti!

Eli jotain olen tehnyt telakan aikana oikein :) Tässä lista asioista mitä olen ajatellut olevan tämän hetkisen juoksukunnon takana:
- Kevyt liikunta (fillarointi, uinti, vesijuoksu, juoksu) ja siihen käytetyt sadat ja sadat tunnit.
- Vesijuoksu ja siellä tehdyt erillaiset kovat intervallitreenit.
- Lihaskunto ja etenkin core ja jalkaosaston vahvistaminen.
- Painonpudotus kesän kultapossukiloista takaisin normaalipainoon. (-5kg)
- Veriarvojen parantuminen oleellisesti. Etenkin rauta ja hemoglobiini.

Eli paluu juoksuharjoitteluun on nyt tehty. Tilanne on hyvä lähteä rakentamaan sitä enkkakuntoa kaudella 2014, joka piti rakentaa jo tälle kaudelle!! Ensi kaudesta on tulossa muutenkin "Vuoteni murmelina" tyyppinen kausi, eli elän vuoden 2013 vasta ensi vuonna :) Sillä ensi kaudelle on siirrettynä jo ilmoittautumiset tämän kauden vastaavista kisoista kevään Köpiksen maratonille, Runner's High:n Central Park Runille, Twighlightiin, Helsinki Midsummer Runille, ja syksyn Berliinin maratonille!! Tämän lisäksi ilmoittautuminen on jo hoidettu uuteen Helsinki Half Marathon -tapahtumaan kesäkuun alkuun, joten siinähän tuo ensi kausi sitten olisikin suunniteltuna valmiina pakettina :)

Päivitin vähän blogin ulkonäköäkin tässä hiljattain.. Yhteistyökumppaneihin lisäsin Runner's High:n logon. Päivitin vähän esittelyäni ja samalla päivitin myös loppuvuoden kisakalenteriakin. Sinne saattaa ilmestyä vielä muitakin kisoja, mutta kattelaan niitä sitten syssymmällä :)

Käykääpäs muutes tsekkaamassa alla olevasta linkistä Runner's High:n syksyn tarjonta! Suosittelen lämpimästi heidän palveluita! Valmentajat ovat huippuosaavia ja treeniseura aivan mahtavaa!! Kaikille vauhdeille riittä treeniseuraa ja kiriapua treeneissä on aina! Itse treenailen tuossa Eliittiryhmän messissä ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen :)


Nyt kun saisi pidettyä treenit monipuolisena ja maltin matkassa, niin hyvä tulisi :) Sitä lähdetään toteuttamaan, saas nähä miten äijän käy ;)

13 kommenttia:

  1. Hienoa Mikko !!!
    Nyt vaan maltti mukana reeneissä niin ensi vuonna menet entistä kovempaa !
    Niin ja hei...paljasta nyt se yhdistelmä hb:n nostoon...tarvetta olis nääs tääläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti muta!! Nyt se valtti olisi malttia!! Yritetään yritetään!! Ainakin monipuolisemmin aion treenata, se on varma..

      Ja koktailiresepti löytyy facebookistasi yksityisviestinä :)

      Poista
  2. Jee, jee. Hienoa, että juoksu taas kulkee. Ota nyt tavoitteeksi ne A-luokan ajat. :) Ei varmaankaan olisi mahdotonta, jos pitkän telakkakauden jälkeen kulkee noin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee Jee, todellakin!!! Eka b-luokkaan takaisin ja sitten se 15 kg painoa pois, niin odes mahdollisuudet siihen aa-luokkaan... ;)

      Poista
  3. Hienoa, että olet saanut nilkan lukot auki ja päässyt taas juoksemisen makuu.

    Minullakin seuraava operaatio on nilkan lukkojen avaus. Onneksi on muutama osaava hieroja, joka osaa sen tehdä, ettei erikseen tartte fyssarilel mennä. Lisäksi pitää muistaa taas ottaa nilkkajumppa ohjelmaan.

    Tsempit treeneihin ja tulevaan kauteen!

    -Santta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!!

      Se on hyvä että löytyy hierojakin, jotka osaavat noita avata. Kaikki ei vain ikävä kyllä osaa/löydä kaikkia lukkotiloja.. Jos olisin käynyt Kankaalla jo huhtikuussa, niin olisin juossut jo 5kk sitten... no aina ei voi voittaa, mutta tästä eteenpäin olen menossa tuonne aina kun on jotain vastaavaa vaivaa!! :)

      Poista
  4. Mukava lukea näin positiivisiä fiiliksiä! Taisin silloin aikanaan tsempatakin sinua omalla kokemuksellani siitä, että hyvin nopeasti telakan jälkeen voi olla jopa maratonin ennätyskunnossa :). Hienoa, jos neuvostani rauta-arvojen kanssa oli hyötyä. Vaikka vaivaan onkin toimiva lääke, niin kannattaa kuitenkin muistaa, että syyhän siihenkin jossakin on, että rauta-arvot romahtavat. Yksi sellainen on liian kova harjoituskuormitus ja/tai kokonaisrasitus. Kun tavoitteet ovat vasta ensi vuodessa, on erityisen tärkeää malttaa vielä, ja varmistaa harjoittelun nousujohteisuus kevättä kohti. Nyt lokakuussa ei ole välttämätöntä juosta treeni-ennätyksiä :). Tsemppiä ja juoksun iloa, joita varmasti molempia tauon jälkeen piisaa roppakaupalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oikeassa olet. Progressiivisuutta joo on tarkoitus hakeakin ja nyt syksyllä sen takia hieman kevyemmin ja jalkaa edelleen kuunnellen on tarkoitus edetä :)

      yhteistreenejä tähän loppuvuodelle odotellen.. ja niin, niitä pikkujouluja eritoten :)

      Poista
  5. Hyvä Mikko! Loistavaa että pääset taas treemaan tosissaan! Itsellänikin olis tarkoitus mennä Köpiksen maralle. Helsinki Half Marathonia vielä kyllä emmin. Aikaahan noiden välillä on vain kolmisen viikkoa.
    Sampo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa!! Köpikseen vaan!! HHM on listalla ihan vaan kannatusmielessä :) En sinne varmaankaan enkkaa lähde 3 viikkoa maran jälkeen edes kokeilemaan..

      Poista
  6. Hei ja onnittelut juoksukunnon löytämisestä ja treenien (niiden Oikeiden juoksutreenien) pariin pääsystä pitkän tauon jälkeen! Todella oikein on oikeasti tehty kesän aikana, ja ei voi sanoa, että olisit yhtään paremmassa kunnossa varmuudella, vaikka nilkka olisikin avattu jo puoli vuotta sitten, erilainen treeniärsyke kesän aikana on luonut hyvin vahvaa pohjaa nyt, joten ensi vuonna näkee sitä hedelmää ihan kunnolla! Älä vaan unohda näitä toimivia oheislajeja täysin, vaikka juoksu alkaakin kulkea taas lujaa ja lujempaakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!! Joo, korvaavat ovat toimineet hyvin korvaavina ja nyt niitä on tarkoitus jatkaa juoksua tukevina treeneinä edelleen..

      Sainkin sun Berliinin reissusta anopiltasi vähän raporttia :) Hieneostihan tuo oli alle kolmosen mennyt!! Ensi vuonna kovempaa :)

      Poista
  7. Hei,
    Hienoa että juoksukunto on kohdillaan. Mutta pakko puuttua yhteen seikkaan kommenteissa: nilkan lukkojen avaus eli manipulointi on taitoa vaativaa osaamista jossa ihmisen anatomian, fysiologian ja biomekaniikan tuntemus on erittäin tärkeää. Fysioterapeuteistakin manipulointia saavat ja osaavat toteuttaa 3,5 vuoden OMT-lisäkoulutuksen käyneet fysioterapeutit. Väärin toteutettuna nivelten manipulointi voi olla vaarallista ja johtaa jopa vakaviin komplikaatioihin. Että hierojilla ei osaaminen ja koulutus riitä tämän asian taitamiseen. Lisäksi asiantunteva fysioterapeutti osaa selvittää mahdolliseen lukkotilaan johtaneen syyn eikä vain "naksautella". Sullahan tämä on kyllä mennyt juurikin hyvin ja olet varmasti saanut hyvää hoitoa alan asiantuntijalta :)

    VastaaPoista

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....