tiistai 5. helmikuuta 2013

Takana löysä viikko

Päivitelläänpäs tätä blogiakin välillä..

Takana on siis löysä viikko, siis treenien suhteen, sillä muuten viikko oli kaikkea muuta kuin löysä, ennemminkin kuvailisin sitä raskaaksi!!

Sain minäkin sitten maanantaina osani tuosta perhepiirissämme riehuneesta vatsataudista. Tosin hyvin lievänä itse taudin, mutta siitä toipuminen kesti yllättävän kauan! Tiistai meni ihan sohvan pohjalla ja keskiviikkona alkoi olemaan jo jonkunlaisessa kunnossa, että jaksoi seistä ja tehdä jo joitain juttujakin, mutta väsy oli edelleen. Sitten torstaista lauantaihin vatsa oli edelleen hyvin outo ja ruoka & nesteet ei oikein tupannut imeytyä kunnolla.

Sitten viikonvaihteessa kävimme saattamassa vaimon Mummon haudan lepoon Säyneisen kylässä syvällä Savon sydämessä. RIP Ilma-Mummo. Lapset oli sen aikaa hoidossa omilla vanhemmillani Lahdessa, jossa he saivatkin onnistuneesti tartutettua tuon vatsataudin vielä heihinkin, joten alkaa olemaan täyskäsi noiden tartuntojen kanssa!! Ehkä se saisi tähän nyt jäädäkin, sillä pienempi muksu ei ole nyt oksentanut enään kahteen päivään.. sitä edelsikin 8 päivän putki vähintään yhdet ykät päivässä..

No toivottasti kuluva viikko olisi hieman rauhallisempi kaikkien oheistoimintojen puolelta, niin saisi esim nukkua öisin, eikä siivota ja vaihtaa lakanoita... So far soooo good ;)

Se on muutes ihme juttu miten kroppa suhtautuu tuollaisiin yllättäviin treenitaukoihin tai lepojaksoihin. Selkä veti ihan juntturaan, oikean pakaran/lonkan alueen piriformis tai joku muu vastaava veti ihan lukkoon sekin.. Ei pitäisi antaa yhtään siimaa kropalle tai alkaa paikat hajoilemaan käsiin :) Mitäs tästä opimmekaan...?

Eli valoa on selvästi siellä pitkän tunnelin päässä ja viikonloppuna olisi taas tarkoitus kisailla pitkästä aikaa!! Päätavoite on juosta lauantaina Hakunilassa Aktia Cuppia tai sitten sään ollessa huono varavaihtoehtona toimii Helsy:n 3000m hallikisa sunnuntaina Liikuntamyllyn hallissa.. Toivon kuitenkin keliä lauantaille ja sitten sunnuntaille pitkis, mutta katsellaan nyt miten tuo tuosta kehittyy :)

Loppuun vielä pakko jakaa tännekin ilmestys johon "törmäsin" Juankoskella lauantaiaamun lenkilläni :) Se on kieron savolaiskoiran tekemä, ei onnistuisi esimerkiksi stadilaiselta koiralta!!! Kuva on Paska, mutta älkää välittäkö...

ihan Paska kuva

6 kommenttia:

  1. Olikos siinä Peen alla koiranpissallä kirjailtu "was here" ?
    Savossa kaikki on mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tainnut tällä kertaa olla :)

      Mutta en olisi ihmetellyt vaikka olisikin ollut, sen verran kieroja nuo tuolla päin on...

      Poista
  2. Mäkin oon joskus havainnu kropan menevän levosta ihme jumeihin. Toinen vastaavan aiheuttaja on keholle oudompi reeni. Kävin ekaa kertaa tälle talvelle hiihtämässä viime sunnuntaina, jonka jälkeen lonkankoukistajat on ollu aivan karmeessa jöötissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo lepo ja joku oudompi, esim. sulkapallo saa kropan ihan sekaisin.. Onneksi jalat ja muu kroppa alkaa taas tottumaan tähän touhuun ja taas voi päässtellä menemään ihan huoletta ja ilman vaivoja :)

      Poista
  3. Liiallisen levon vaikutukset on täälläkin huomattu. Jalat ehkä tykkäävät siitä, mutta koko muu kroppa on aika jumissa. Oletko jo muuten tehnyt päätökset viikonlopun kisoista? Ajattelin mennä virnuilemaan Aktiassa juokseville, kun en itse vielä voi osallistua. :) Maaliskuussa sitten ne luvaillut uudet ennätykset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!! Kyllä meikäläinen on 98%:n varmuudella tekemässä sunnuntaina debyytin hallikisoissa!! Koutsin painostus ja lauantain säätiedoitus kallisti vaa'an tuon 3000m kisan kannalle..

      Saas nähä miten tuollainen 39km:n alimatka oikein kulkee :) Ainakin ennätys on tiedossa jos maaliin pääsen ;) Kauden virallinen tavoite oli alittaa 3000m kisassa 10.10, mutta koutsi sanoi, että alle 10 PITÄÄ mennä ;)

      Poista

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....