sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Kisaraporttia: Aktia Cup 2/5

Eli seuraavaksi kisaraporttia talvisesta Hakunilasta. Kävin näet raastamassa 10km kisan Aktia Cupin 2. osakilpailussa Vantaan Hakunilassa. Kisa toimi myös Minni vs. Mikko -haasteen ratkaisijana.

Lähdin kisapaikalle hyvissä ajoin, opittuani viime viikolta että en aina ei ole helppoa löytää kisapaikalle ;) No, eipä ainakaan ollut jonoa vielä klo 11:00, kun hain kansliasta kisanumeron. Siitä sitten istuskelemaan ja odottelemaan muita.. noin klo 11:20 heräsi pieni epäilys että missäs muut ovat? Kohta pitää lähteä kyllä jo verkkaamaan, kunnes mieleeni juolahti kellonaika 13:00, kisahan alkaa vasta klo 13!!! Eli säätöä siis eilenkin, mutta parempi näin kuin toisin päin ;)

No tulihan ne muutkin sieltä sitten, mutta vasta vähän lähempänä kisaa. Minnikin tuli paikalle hyvissä ajoin ja lähdettiin Minnin ja Pasin kanssa alkuverkkaamaan. Kompromissin jälkeen päädyttiin 4 km alkuverkkaan pienillä aukaisuvedoilla höystettynä. Jalat tuntuivat ihan hyviltä!! Alkuverkan aikana selvisi myös se. että valtava tuuli olisi vastaista koko ensimmäisen puoliskon ajan ja alusta olisi todella monipuolinen (oli lumimujua, asvalttia, jäätä ja suollla höystettyä loskaakin jossain kohti). Kisakengäksi valitsin Animat, kun taas Minni päätti juosta pro-tason välineillä, eli maastopiikkareilla.

Alkuverkan jälkeen vielä hymyilytti, siis molempia ;)
Itse kisaan ängettiin Minnin kanssa starttaamaan eturivistä, tai ainakin melkein. Ekan kilsan juoksin Minnin selän takana ja toisen vedin minä. Onneksi tässä vaiheessa, tai minun vetovuoron hitaudesta johtuen ohitsemee nousi kolmen miehen joukko, joiden selkien takana oliskin kohtuullisen helppo juosta aina kääntöpaikalle asti. Käännöksessä väliaika huudettiin ja se oli muistaakseni 18:35. Mietin, että tultiinpas kovaa, mutta kun juoksu tuntui kohtuullisen helpolta, niin ajattelin että nythän päästään vielä myötäiseen vetämään, niin tästähän tulee vielä hyvä kisa!!

No Minni oli tässä vaiheessa päättänyt lisätä jo vauhtia ja itselle olisi ihan hyvin riittänyt alkumatkankin vauhti ;) Pyristelin vielä kilometrin samassa porukassa, mutta 6km:n kohdalla oli pakko antaa hieman periksi Minnin n. 3:30/km vauhdille.. No ne pari muuta kaveria pysyi Minnin perässä tai samassa porukassa ainakin ja itse jäin juoksemaan yksin viimeisiä neljää kilometriä. Vesijuoksuminuutit vain kasvoivat mitä lähemmäksi maalia päästiin, vaikka oma vauhtini pysyi kutakuinkin samana koko matkan, ainostaan se viimeinen vaihde puuttui meikäläiseltä eilen..

Maalissa kello pysähtyi aikaan 37:14, eli myötätuuliosuus tuli yksin juostuna jopa hieman hitaammin kuin menomatka vastaiseen.. ja Minni oli ehtinyt maaliin jo ajassa 36:20, joten vesijuoksutreenin pituudeksi kirjataan näin 1h ja 48min!!
Siis Täh, kauanko mä joudun vesijuoksemaan?!
Summasummarum: Olin tyytyväinen aikaani ja siihen miten juoksu taas pitkästä aikaa, oikeastaan ensimmäisiä kertoja syksyn maran jälkeen, tuntui helpohkolta ja vauhtiakin piisasi meikäläiselle riittämiin!! Haaste oli mahtava idea Minniltä ja täytyy kehitellä jonkinnäköistä vastahaastetta takaisin päin vaikka ensi kevääksi tai jotain...

Kisa oli muutes ensimmäinen ikinä, kun edustin jotain oikeaa juoksuseuraa! Olipas mukava kirjata ilmoittautuessa oman nimensä perään Runner's Club!! Kisa oli myös ensimmäinen semmoinen kisa, jossa en juokse tiettyä tavoiteaikaa vastaan, vaan tällä kertaa vastassa oli ihan oikea ihminen ;) Toivottavasti tälläisiä tulee tulevaisuudessa enemmänkin!!

Maalissa hymy oli jo vähän vaikeemmassa, siis minulla ;)
Onnittelut siis Minnille tämän syksyn mahtavan haasteen voitosta!! Ansaitsit sen kovalla erolla!!

Kisan viralliset tulokset löytyvät täältä

Minni todella hauska raportti sen sijaan täältä

Ja meikäläisen sydänkäyrät sun muut tiedot juoksusta löytyvät täältä

Tästä on kiva jatkaa treenailuja kohti uusia haasteita ja kautta 2013!!

Edit: Lisätään tänne vielä tekstari-kuvakaappauskin, kun Minni kumminkin ylitti uutiskynnyksenkin...


11 kommenttia:

  1. Juostiin sitten samassa porukassa - mä olin se joka veti 2km:stä kääntöpaikalle. "selkien takana oliskin kohtuullisen helppo juosta aina kääntöpaikalle asti" - ei kai se ole ihmekään kun oli niin leveä selkä tuulensuojana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöyrä kiitos selästä Timo!! Ilman sitä olisi Minni karannut jo ennen kääntöpaikkaa :)

      Poista
  2. Kiva raportti! Minä olin niin Mikko keskittyneisyydessä kisan temmellyksessä :), etten muistanut että meidäthän otti kiinni 2km kohdalla tosiaan 3 miehen porukka (ei kahden kuten blogissa kirjotin). Tämä kolmas juoksija vaan lähti omille teilleen jo 4km kohdalla..
    Kiitos Timo loppunoususta, siitä taisteltiin vieretysten jonkin matkaa :)

    Ja Mikko, mietitään uutta haastetta keväämmällä. Tuo sun Täh, paljonko mä joudun vesijuokseen -kuva on ihan paras :) !!!
    Minni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hitsi, taas mä sekoilen. Mähän hävisin sulle Timo 5s. Sekotin sut Janneen.
      Minni

      Poista
    2. Kiitti :)

      Palataan haasteeeen sitten, kun olen/olemme jotain keksineet. Lähinnä kisan häviäjän rangaistus täytyy miettiä uudestaan, koska tuo vesijuoksu on nyt käytetty :)

      Tsemppiä Portugaliin!!

      Poista
    3. ja lisäsin muutes vielä ton tekstari -kuvankin äsken :)

      Poista
  3. Hyvä juoksu sulta keli huomioiden.

    Vesijuoksuhan on ihan kivaa puuhaa. Minuutin. Tsemppiä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan tyytyväinen olen. Miesten yleisen sarjan 5. sija tullee olemaan kaikkien aikojen paras saaavutukseni kyseisissä kisoissa :) Sen verran kovempi taso siellä yleensä on!!

      Vesijuoksua on tullut harrastettua koko elämän aikana n. 10 min, joten ainakin siihen tulee "vähän" lisää ;)

      Poista
  4. Hyvin oot kyllä juossu kelin ja ennen kaikkea tienpinnan huomioon ottaen. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!! Ei vaan riittänyt Minniä vastaan mun vauhti.. Täytyy lyödä se sitten vastahaasteessa, mikä se nyt sitten ikinä onkaan... ;)

      Poista
    2. Ja toivottavasti alkaa se flunssa sulla helpottamaan!!

      Poista

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....