sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

#munkkivaimaratoonariVol2 - Viikkoraportti 4/14

Viikko numero 4 pohkeissa!

Tämä viikko starttasi rapsakasti pitkänlenkin muodossa. Juoksin 35km viiden kilsan reippaalla loppunostolla (4.02/km).

Tiistaina oli ohjelmassa lepopäivä, joka tekikin eetvarttia maanantain pitkän päälle. Edellisistä lepopäivistä viisastuneena käyn aina lepopäivänä kuitenkin jumppaamassa nilkat ja ja vähän venyttelemässä, jotta esim akillekset eivät ota itseensä täysin liikkumatomuudesta.

Tiistaina kävin myös kontrolliverikokeissa. Hemoglobiini edelleen ihan pohjissa (127), rauta-arvot hieman nousussa, mutta vain hieman. Ei näillä liemillä kyllä alle 2.40 maratonia ihan helposti juosta.. jotenkin se rauta olisi saatava imeytettyä nyt...

Keskiviikkona pääsi taas lepopäivän jälkeen jolkottamaan 15km kevyelle aamulenkille ja torstaina juoksentelin lyhyen aamulenkin, tein pienen lihaskunnon ja loppuverkkasin kolleegoiden kanssa duunin testilenkillä vielä vähän GPS testiä pankkiin :)

Perjantaina oli edessä viikon toinen avaintreeni. "4 x 5km/3min rentoa maravauhtia ja viimeinen vitonen vähän kovempaa" luki harjoitusohjelmassa.. Treeni kulki ihan OK. Eka veto myötämäkeen ja -tuuleen tuli jopa 3.48/km, toinen 3.57/km ja kolmas 3.55/km. Toiseen ja kolmanteen osui reitin kaikki mäet ja tuulikin taisi olla vastainen suurimman osan ajasta.. Vikaan sain sitten nostettua vauhtia taas ja se tuli 3.43/km reitin ollessa pääosin alamäkipitoinen, mutta vastatuulinen. Ihan hyvä maku jäi treenistä, vaikkakin näillä emoglobiineilla noi AerK:in toisella puolen vietetyt kilsat eivät oikein tunnu hyviltä... Tuollaisen treenin + kiireisen viimeisen duunipäivän päätteeksi oli kiva jäädä 4 viikon kesälomalle duunista :)

Lauantaina juoksin aamulenkin kotosalla, sitten iltäpäivästä Vierumäelle tuttavaperheen kanssa aktiivista lauantaita viettämään ja samalla Englantia kannustaen kohti MM-kultaa :) Vierumäki on kyllä mahtava paikka! Kaikkea tekemistä kaikille :)

Tänään sunnuntaina oli edessä sitten viikon kolmas pidempi lenkki, kun ohjelmassa luki "35km xxtrakeveetä". Juoksin sen Keskuspuistosssa edes takas lenkkinä. Kropassa tuntui kyllä viikon rasitukset, täytyy myöntää.

Kerrassaan loistava treeniviikko takana ja tästä on mukava lähteä Hesa Cup viikkoa kohti!! Toki ensiviikoksi mahtuu mukaan myös hyviä treenejä. Tiistaina vähän terävämpää radalla ja sunnuntaiksi olisi ohjelmassa 30km kiihtyvä jne :)

Alla projektin viikon 4/14 tekemiset hieman tarkemmalla tasolla:

Viikko 27 (02.07.18 - 08.07.18)
[week4/14]
ma 02.07
aamu:
Juoksu 35,49km [*KEY SESSION* 30km Pk-kevyt + 5km Pk-reipas/ala-VK] [4.40/km@avg122 + 4.02@avg148]
+ 30min core & nilkat & lihashuolto

ti 03.07
aamu:
30min nilkka & jalkajumppa & lihashuolto
+ Fillarilla verikokeissa (5km)
aka LEPO PV :)
Hb 127 :(

ke 04.07
aamu:
Juoksu 16,43km [Pk-kevyt 15km + muutama avaava] [pk-kevyt 4.24/km@avg127]
+ 30min core & nilkat & lihashuolto

to 05.07
aamu:
Juoksu 10,36km [Pk-kevyt] [4.31/km(avg124)]
+ 50min puntti aka lihaskunto
aamupv:
Juoksu 10,06km [pk-extrakevyt duunin lenkki] [5.34/km(avg110)]

pe 06.07
aamu:
Juoksu 30,04km [*KEY SESSION* 4x5km@"mara pace" / 3min]
[3.48/km(148) / 3.57/km(153) / 3.55/km(155) / 3.43/km(160)]
+ 30min core & nilkat & lihashuolto

la 07.07
aamu:
Juoksu 20,60km [Pk-kevyt 80min + 10 x lyhyt mäki] [pk-kevyt 4.32/km@avg127]

su 08.07
aamu:
Juoksu 35,19km [Pk-extrakevyt pitkä] [4.52/km@avg120]

YHTEENSÄ:
Juoksu 158,2 km & 12h 17min
Muu liikunta ja lihashuolto 3h 53min
--> 16h 10min
Strava relative Effort: 258


Viikon kuvana lauantaiaamun lomanaloitus postaus Instaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....