sunnuntai 20. elokuuta 2017

#RHgoesLJU - Viikkoraportti 2/16

Ja näin on projektin toinen viikko juostu jo jalkoihin. Viikko oli vähän maltillisempi verrattuna edellisiin ja sisälsi jopa lepopäivän heti maanantaille :) Ei pitkää lenkkiä, mutta muutama ihan hyvä ja laadukas treeni tuli silti tehtyä.

Viikko tosiaan alkoi lepopäivälle. Aamulla sotkin 15min crossaria ja jumppailin päälle, joten ihan puhdas lepopäivä ei ollut kyseessä kuitenkaan :) Jalat olivat yllättävän freesit edellisen sunnuntaina 40km lenkistä, mutta kroppa oli muuten väsy ja ruokahalu oli kova koko päivän ajan :)

Tiistaina tuli juostuakin sitten tuplatreeni, koska aamulenkin päälle tuli vielä duunin yhteistestauslenkki työpäivän aikana. Tiistai aamun pk-kevyt tuli rallatellen 4.16/km vauhtia kun sykkeiden mukaan menin :) Ei parane ihan jokaista lenkkiä sykkeiden mukaan juosta, mutta silloin tällöin ihan kiva antaa tulla kun siltä tuntuu...

Keskiviikkoaamulla juoksin Paloheinän ja Torpparinmäen väliin suunnittelemallani maratontreeniloopilla 7km tv-VK kova + 10min verkka + 8 x n. 30sek ylämäki veto. VK sujui oikeinkin mukavasti (vaikka lopussa saikin jo tehdä töitä ihan kunnolla) ja 3.36/km@avg156 oli ihan ok lukemat.

Torstain kohdalle oli Coach Nummelan kynästä päässyt treeniohjelmaan laskutoimitus "Pk-kevyt 45min x 2" ja siinä nopeasti lyhyellä matikalla laskeskelin yhteisajaksi 90min ja juoksin sen sitten aamupalaksi :) (iltapäivästä ei olisi ehtinyt toiselle lenkille)

Perjantaina juoksentelin pienen alkuverkan päälle 50min Pk-reipasta ja tällä kertaa pysyttelin tiukasti alle aerobisen kynnyksen, jotta ei menisi ala-VK:ksi tällä kertaa. Vauhdiksi muodostui 4.06/km ja avg sykkeeksi sopiva 136 (140 AerK). Juoksu tuntui oikein mukavalta ja tämä onkin varmaan se kaikista mukavin alue juosta. Juoksu edelleen helppoa, mutta maisema vaihtuu silti melko ripeästi :)

Eilen juoksin Hietalan Jannen kanssa kevyen 50min + muutaman avaavan 500m vedon päälle. Hyvää teki vaikka aikaisin joutui heräämään lauantainakin kun pojalla alkoi ensimmäinen matsi turnauksessa klo 09:00 ja paikalla piti olla jo kasin jälkeen :) Mutta aamuisin se on treenit tehtävä jos niitä haluaa ylipäätään saatua tehdyksi!

Ja tänään klousasin treeniviikon heti aamutuimaan Puksun radalla. Juoksin alkuverkan kotoota radalle ja siellä 3 x 2km/3min + 10min verkka + 6km VK:n. Hölkkä takaisin kotiin ja pojan kakkospäivää seuraamaan Pingviini Cupiin :) Pojat pelaa tänään mitskuista, kun eilen tuli lohkovoitto hienoilla matseilla!!

Keskiviikon jälkeen vasemmassa pohkeessa on tuntunut pientä kiristelyä, mutta kyllä sillä on vielä juosta pystynyt. Tänäänkin kovemmassa juoksussa ei tuntunut yhtään, mutta loppuverkka oli vähän vaikeampaa askellusta.. Täytyy nyt tsekkailla tilannetta ja tunnustella miltä tuntuu.. 


Alla vielä viikko tarkemmalla tasolla ja viikon kuvana punajuuri-bataatti-kaurapuuroa, ei jauhelihaa :D


Viikko 33 (14.08.17 - 20.08.17)
[week 2/12]

ma 14.08
aamu: 
Crossari 15min + 45min lihaskuntoa [yläkroppa, core, nilkat] & huoltoa
eli LEPOPÄIVÄ

ti 15.08
aamu: 
Juoksu 19,38km [Pk-kevyt + vedot[kevyt: 1:15.00/avg123/4.16/km]
30min lihaskunto [core] & huolto
aamupv: 
Juoksu 10,77km [Pk-extrakevyt duunilenkki[extrakevyt: 1:01.48/avg108/5.44/km]

ke 16.08
aamu: 
Juoksu 20,69km [7km VK + 8 x n. 170m mäkiveto[VK: 7km/avg156/3.36/km]
30min lihaskunto [core] & huolto

to 17.08
aamu: 
Juoksu 20,05km [Pk-kevyt[1.32.09/avg117/4.35/km]
30min lihaskunto [core] & huolto

pe 18.08
aamu: 
Juoksu 16,60km [50min Pk-reipas[reipas: 50:18/avg136/4.06/km]
1h kokovartalo puntti

la 19.08
aamu: 
Juoksu 12,85km [50min Pk-kevyt + 2 x 500m/2min[kevyt: 50:07/avg117/4.42/km]

su 20.08
aamu:
AV + (3x2k/3min + 6km VK) + LV (yht 23,93km) [Ratatreeni] [2k: 6.56,9/6.50,5/6.50,1 & 6k@3.48,4/km]

VIIKKOYHTEENVETO:
Juoksu 124,3 km & 9h 35min
Muu liikunta 4h 20min
Lihashuoltoa päivttäin n. 30min
--> 13h 55min

punajuuri-bataatti-kaurapuuro iltapalaksi ja jaksoi taas aamulla juosta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....