lauantai 31. joulukuuta 2016

Blogi- ja treenivuosi 2016

Kirjoitellaanpas taas jo perinteiseksi muodostunut blogi- ja treenivuosiraporttia tältäkin vuodelta. Tätä kirjoittaessa muistuu hyvin mieleen kaikki karikot ja huippuhetket, mitä ei muuten tulisi välttämättä edes mietiskeltyä/muisteltua :)

Nyt takana on kuitenkin kaikkien aikojen treeni ja kisavuosi urheilun rintamalla, joten tätä on mielenkiintoista koostaa muutenkin :)

Edellisten vuosien raportteja tässä selaillessa, yksi yhteinen tekijä on edellisissä vuosissa on ollut vuodenvaihteen jälkeinen laihdutus. Tämä vuosi 2016 ei tuonut poikkeusta, vaa'an näyttäessä 28.12.2015 tasan 82,9kg. Siitä se vuosi lähti käyntiin laihiksella, tälläkin kertaa. Alla vielä suora lainaus 2015 raportin lopusta:

"Tavoite on vuoden alkuun hieman laihtua (nyt torstaina itseasiassa jo 2,7kg kevyempänä kuin maanantai aamuna (82,9-->80,2) :)) ja siinä samalla liikkua mahdollisimman paljon jalkojen ja muiden ruumiinosien kunnosta riippuen. Juoksutavoitteita katsellaan sitten joksus jos jalat antaa myöden :) RH:n ensi syksyn seuramatka suuntaa Valencian (20.11.16) maratonille, joten aikaisintaan siellä maratonia voisin harkita.. Juoksin silloin tai en, niin #RHvamosValencia anyway ;)"

Pullukkarun
Vuodenvaihteessa ruokavaliossani tapahtui myös iso muutos, kun jätin lihansyönnin tammikuun ajaksi (ja tämä lihaton tammikuu jatkuu edelleen...) Paino lähti nopeaan laskuun ja olo oli mahtava! Pystyin myös vuoden alusta aloittamaan treenaamisen vuoden 2015 lopun jyrkän alamäen ja pahojen akillesjännevaivojen jälkeen. Alkuun tuli treenailtua paljon salilla, altaassa, crossarilla ja pieni osa juosten.

Tammi- helmikuun vaihteessa tuli podettua #kaikkianaikojentauti. En ole ikinä ollut yhtä rikki kuin sen tautiputken jälkeen olin. Harjoituspäiväkirjasta tsekattuna, mulla oli 12 päivää putkeen lämpöä. Siinä tuli vedettyä putkeen influenssa, poskiontelontulehdus ja hampaan lohkeaminen, kaikki siis back-to-back. Mutta positiivisena täytyy sanoa, että tuo tautiputki jäi sitten vuoden ainoaksi kunnon sairasteluksi, joten ihan hyvä vuosi sen puoleen on takana.

Kun sairastelusta oli päästy yli, niin maaliskuussa blogista löytyy merkintä "Nousukunto, onko se syötävää?" Eli hommat alkoivat loksahtelemaan treenien puolelta kohdalleen ja jalat kestivät jo melkeimpäs täysipainoista harjoittelua. Tästä hyvänä esimerkkinä Levillä vietetty 8 päivän hiihtoloma:

Hiihtoloma @ Levi
Ikinä en moisia määriä liikuntaa ole yhden viikon aikana harrastanut! Aamulenkki + päivähiihto toi hyvää pk-kauden harjoittelua talven keskellä. Painokin oli jo helmikuun loppuun mennssä normalisoitunut takaisin ruotuun :D

Jojoilua ala meikäläinen ;)
Huhtikuussa sitä pääsi jo nostamaan treeneissä vähän tehojakin ja juoksu alkoi taas tuntumaan kevyeltä ja mukavalta harrastukselta :) Pääsin sisällyttämään viikkoon muutakin kuin pelkkää pk-harjoittelua ja viikko saattoi sisältää jo useammankin kovan harjoituksen, mutta pitkiä lenkkejä en vielä juossut käytännössä ainuttakaan. Pisimmät lenkurat olivat 20km puolin ja toisin. Tämä varmaankin oli viisasta, sillä jalat eivät joutuneet liian koville vielä tässä vaiheessa kautta.

Ensimmäisen kisankin pääsin juoksemaan 27.4, kun starttasin perinteiseen kevätklassikkoon Helsinki Central Park Runin 10km matkalle. Tuloksena oli yllättävän kova 36.05. Ennen kisaa kipuillut takareisi otti kisasta sen verran itseenä, että Toukokuun alkuun piti vähän juokenteluja himmailla ja keskittyä vähän aikaa muihin lajeihin.

Kovin pitkää taukoa ei juoksusta kuitenkaan tullut ja takareisi antoi minun osallistua esim. HCR:iin pitkästä aikaa! Viimeksi olin tainnut juosta sen vuonna 2010? Tämä tuli kisa tuli ohjelmaan extempore, kun sain pomoni juoksupaikan kisaa edeltävänä iltana ja lähdinkin edustamaan Helsinki Half Marathonia juoksevan mainoksen muodossa :) Kisan vedin rennosti kiihtyvänä, kun starttikin oli siellä keltaisessa lähtöryhmässä 20min kärjen takaa...

HCR & juokseva HHM mainos
Toukokuulle osui myös toinen kisa, kun kävin juoksemassa Helsinki Half Marathon -joukkueessa Yritysmaratonviestissä 3 osuutta. Jäätiin toiseksi, sillä joku neverhöörd autokoulu oi kasannut kovan nipun nuoria suunnstajia kasaan (ja meidän kaksi vikaa osuutta juoksivat voimakaksikko Tero & Tapsa ;)) Johdettiin muuten kisaa 3. viimeiselle osuudelle asti... :D

Kesäkuussa olikin tapahtumia. Alkuun olin jälleen kerran auttamassa HHM:n järjestelyissä ja sen päälle juoksin vielä kisankin vetäen kännykällä samalla livestreamiä HHM:n facesivuille :) Se oli mukava työkeikka :)


Kesäkuulle kerkesin myös juoksemaan pari ratakisaakin. Lahessa kävin raastamassa ikämieskisoissa uuden 3000m ennätyksen 9.47,47. Eka kerta kun synnyinkaupungissani viralliseen juoksukisaan osallistuin ja hyvä maku jäi. Täytyy käydä toistekin :)

Toinen ratastartti oli Runner's Clubin riveissä ja 4 x 1500m aluemestarussviesteissä. Aikamme oli 20.14,96 ja palkintopallillekin päästiin pronssia maistamaan, koska vain 3 joukkuetta :)

Juhannuksen ympärillä lomailtiin perheen kanssa viikon verran Kreikan Rodoksen saarella. Se teki hyvää ja muutaman lenkin pääsin sielläkin aamusta heittämään :) Yksi ylämäki Strava segmentti näyttää olevan edelleenkin minun nimissä ;)

Rodoksella ylämäkeä
Sitten päästiinkin Heinäkuuhun. Edessä oli SM-viestit, ratamatkoja ja puolimatkan TRI-debyytti :) Olympia- ja sprinttimatkoja olin jo kokeillut, mutta edessä oli nyt se ensimmäinen "oikea" triatlon.

Ensin koittivat kuitenkin SM-viestit. Viime kesänä Runner's Clubin naiset olivat jo SM-viesteissä juosseet, mutta tällä kertaa saatiin jalkeille myös miesten joukkueet niin 4x800m kuin 4x1500m matkoille. Kisat juostiin legendaarisella Eläintarhan kentällä, joka toi myös kivasti lisäväriä kisoihin :)

Lauantaina ohjelmassa oli 4x800m ja meidän tiimi arvottiin starttaamaan tulevien SM-kultamitalistien Lahden Ahkeran kanssa samalta radalta :) Hannun kanssa oli kiva turista ennen paukkua ja allekirjoittanut pääsi ihan telkkariinkin sen takia :) Joukkueen loppuaika oli 9.47,78 ja uusi hieno Runner's Clubin seuraennätys oli syntynyt! Oma osuus taisi olla noin 2.16 tjsp..

SM-viestit 4x800m startti & kahden kellon taktiikka :)
Sitten sunnuntaina päästiin vielä nauttimaan SM-kisojen hengestä 4x1500m kisan muodossa. Tällä kertaa juoksin 2. osuuden, osuusajan ollessa n. 4.40 ja joukkueen loppuaika 20.00,40m joka jäi hieman seuraennätyksestä.

SM-viestit 4 x 1500m & kisojen "hauskin" jengi :D
SM-viestien jälkeen olikin aika suunnata katseet Joroisille, tai no, ennen sitä juoksin Aluemestiksissä 5000m kisan. Lonkankoukistaja oli oireillut jo jonkin aikaa, mutta hyvällä lämmittelyllä se siitä aina aukesi, eikä haitannut treenejä sen pahemmin.

Viime kesänähän olin juossut Aluemestiksissä hopealle Jänis-Nummelan takana, mutta tälle kaudelle taso oli noussut sen verran, että uusi PB 16.37,9 riitti vasta 12. sijaan! Lonkankoukistaja kipuili kisan jälkeen, mutta kesti kuitenkin.

Aluemestikset ja uusi 5000m PB
Tuon 5000m kisan jälkeen olikin aika sitten vetää tiukka 5 päivän valmistautuminen Joroisten 1/2 Triatloniin :) En ollut uinut avovedessä sitten edellisen kesän Joroisten sprinttimatkan kisan ja fillarillakaan ei ollut tullut paljoa poljettua. Ajattelin että vedän hyvän pitkän pk-treenin sen suurempia stressaamatta tai valmistautumatta.

Meillä oli reissussa mukana mahtava Suunnon TRI-posse ja yövyttiin viime kesän tapaan Amin maatilalla ihan keskustan tuntumassa. Hieno viikonloppu, jälleen kerran. On mahtavaa työskennellä ihmisten kanssa joiden kanssa viettää mielellään myös kesäiset viikonvaihteetkin :)

Perjantaina, kisaa edeltävänä iltana käytiin kokeilemassa Valvatuksella, että miten sillä märkäpuvulla oikein uidaan. Joten ei voida puhua että olisin lähtenyt kisaan täysin valmistaumatta ;)

Kisa starttasi ns. Rolling Starttina, joten veteen mennessä ei kovin pahaa ruuhkaa päässyt syntymään. Uinti meni yllättävän hyvin ja nousin vedestä 34:12 myöhemmin. Vaihto perus hitaasti vessakäynnillä varustettuna ja fillarin päälle kaatosateeseen polkemaan.

Vauhti oli verkkainen ja syke pysyi siellä pk-alueella reilusti! Kisan aikana olin ottanut geelejä messiin, mutta ei niitä tullut kahta enempää ennen juoksuosuutta otettua. Fillariosuus 2:54:04.

Fillarin ja juoksun vaihdossa taas vessan kautta hölkälle. 15km asti meni ihan kivasti reippaan juoksun parissa, mutta sitten loppuivat energiat kuin seinään. Eka kerta ikinä kun sellaista on mulle käynyt. Maratoneille on tullut tankattua aina ja kisan aikanakin on tullut energiasta pidettyä huolta. Nyt kun oli "vain" tekemässä treeniä, niin ajatteli, että kyllähän tuon nyt pelkällä nesteellä vetää läpi + pari geeliä. Ei vetänyt ja lopun 5-6km olivat kyllä raskaita. Maaliin kuitenkin "jusoten" ja loppuaika painui päälle 5h:n, ollen lopulta 05:07:08. Ei puraissut TRI-kärpänen tälläkään kertaa. Liian paljon oheissäätöä ja kamojen kanssa kikkailua meikäläisen makuun.

Juoksuosuus oli seinästä huolimatta se kisan mukavin osuus :)
Muutama päivä kisan jälkeen lonkankoukistajani sanoi sitten sopimuksen lopullisesti irti ja pelkkä kävelykin oli vaikeaa. Olin varma, että #RHvamosValencia projekti oli siinä ja olisin taas loppuvuoden telakalla. Hevoskuuri tulehduskipulääkettä ja yli viikon totaalilepo teki tehtävänsä ja tulehdus hävisi lonkankoukistajasta ennen projektin alkua.

Elokuun alusta starttasi siis tämän kauden päätavoitteeseen päättynyt projekti #RHvamosValencia. Aikaa oli 16 viikkoa ja aloituskunto projektille oli enemmän kuin hyvä. Vaikkakin lonkankoukistaja ongelmat sitä hieman varjostikin...


Treenit lähtivät alusta asti kulkemaan aivan loistavasti ja määrää sai tauottua viikosta 1 alkaen enemmän kuin koskaan ennen. Elokuussa juoksin mm. Runner's Twilightin Beach Runin treeninä ja kävin SAUL:n SM maanteillä rikkomassa myös 10km maatie PB:ni joka sen jälkeen kirjataan 35:15. Nyt oli siis jo enkat 3000m, 5000m ja 10km maantieltä plakkarissa tälle kaudelle.

Syyskussa lento treeneissä jatkui ja projektin viikolla 6/16 tuli juostua kaikkien aikojen kovin viikkokilsamäärä 165km. Elokuussa käytiin duunireissulla USA:ssa Raleighin pikkukaupungissa, jossa tuli lähinnä aamulenkkejä hölkkäiltyä aikaerorasituksia pakoillen..

Syyskuun lopussa tuli juostua yksi kaikkien aikojen parhaiten kulkeneista treenisessioista! 32km kiihtyvä on maraton treenien aatelia :) Tällöin muistelen, että koutsi sanoi ekan kerran (ääneen), että alle 2.40 mennään Valenciassa...

Lokakuussa treenit jatkuivat ja silloin juostiin myös perheen kesken (okei Jessi ei ollut mukana, mutta Jimi ja Ellu olivat) Helsinki City Trailin 5km "kisa". Jimi jolkotteli helposti koko reitin läpi ja veti stadioinilla kunnon loppukirin, jossa isilläkin oli tekemistä pysyä perässä!

Helsinki City Trail ei toivottavaati jää viimeiseksi yhteiseksi kisaksemme :)
Kulku oli hyvää läpi lokakuun ja kuun alussa rikoin 1/2 maraton enkkani Vantaan Maratonilla, sen ollessa nyt 1.15:55. Siellä juoksu kulki aika haastavasta kelistä huolimatta kuin unelma ja maratonluotto oli kovimmillaan koko projektin aikana!! (Näin jälkeenpäin katsottuna kauden paras kunto taisi osua tuolle Vantaan puolikkalle, vaikka maratonilla ennätykseen pystyinkin.)

Vantaalla oli kesäisen näköistä, mutta lämpötila ei sitä tuulen kanssa ollut :)
Hyvin sujuneen Vantaan puolikkaan jälkeen olinkin lähes varma, että rikkoisin vielä 10km enkan Halloween Runissa. Noh, toisin kävi ja kyykkäsin ko kisassa todella pahasti (loppuaika 36:54) ja maratonluottoni romahti 3vk ennen kisaa alimmalle tasolleen koko projektin aikana! Taustalla oli todella kovat treeniviikot ja kisassa vallitsi ihan älytön tuuli, mutta silti petyin todella pahasti ja olin varma että olin juossut itseni monttuun. Onneksi Coachilla oli pari ässää hihassa ja hyvä 3 viikon keventely tuotti sitten hyvän lopputulosken itse kauden pääkisassa.

Sitten päästiinkin Marraskuuhun! Kisakuukausi! Maraton kuukausi! Kuukausi johon olin laskenut päiviä jo varmaankin vuoden päivät :)

Viimeiset kolme viikkoa ennen maratonia menivät siis kevennellessä ja aikaisen talven takia viimesten viikkojen kaikki avaintreenit tuli tehtyä joko Liikuntamyllyssä ja Esport Arenalla.


Maratonluotto palaili hyvillä hallitreeneillä hiljalleen takaisin ja tästä voi käydä lukemassa vielä fiiliksiäni ennen kisaa. Hallissa vedetyissä viimeistelytreeneissä vauhdit nousivat usein liian koviksi ja esim 15km VK tuli vedettyä kovempaa vauhtia kuin Halloween Runin all in 10km kisa ;)

Kisaviikko koitti ja lähes 30 hengen porukka lähti Runner's Highin tämän syksyn seurareissuun mukaan messiin. Valencia on upea kaupunki ja juoksu ja liikunta näkyy katukuvassa todella vahvasti ja siihen myös kaupungin puolelta panostettu todella paljon! Sen verran hienoja polkuja ja lenkkireittejä ihan keskustassa asti kulki!

Kuten tätä blogia seuranneet hyvin tietävät, Valenciasta oli kotiin tuomisina uusi Maratonin PB 2.40.21. Enkkojen värisuora tämän vuoden osalta oli valmis. Matkat 3000m:ltä aina maratonille oli tuonut kaikilta matkoilla enkat, ei huono.

Juoksu oli alusta asti hyvän tuntuista ja kisan alku lähtikin jopa vähän liian helposti liikkeelle, vauhdin ollen samalla liian kova. Alkuun tuli myötätuulta ja myötämäkeä. Ei siinä passailemaan kannattanut alkaa.

Puolimatkaan asti rallattelua ja sitten alkoivat jo etukäteen tiedetyt pienet mäet 23-33km välillä. Siellä alkoi jalkoja painamaan enemmän ja vastatuultakin oli enemmän kuin myötäistä.. tosin jalat olivat samantuntuiset sieltä 15-20km kohdilta aina maaliin saakka.

Lopussa sain pienen vauhdin lisäyksen aikaan, mutta alle 2.40 se ei tällä kertaa riittänyt millään. Viimeisillä kilsoilla nautin fiiliksestä, jota en ollut taas pariin vuoteen saanut kokea, eli maratonin viimeisitä kilometreistä. Maalissa fiilis oli mahtava ja tuo 21 sekunnin missaus siitä ultimaattisesta tavoitteesta ei harmittanut pätkän vertaa! Olihan ennätyksestä veistetty taas se yli 4min poies :)

Kisan 5km splitit menivät (Ambitin mukaan):
0-5km 0:18'08.8
5-10km 0:18'40.4
10-15km 0:18'57.1
15-20km 0:18'47.6
20-25km 0:19'00.5
25-30km 0:19'12.4
30-35km 0:19'43.0
35-40km 0:19'25.9
40-maali 0:08'27.7
(1. puolikas 1.18.47 // 2. puolikas 1.21.34)

Josta voi sitten tehdä johtopäätöksiä ja jäädä jossittelemaan, että mitäs JOS olisi aloittanut myötätuulesta ja myötämäestä huolimatta vähän rauhallisemmin, niin olisikos siellä 23-33km välillä ollut vastamäissä enemmän jerkkua reisissä?! No oli miten oli ja meni miten meni, niin nälkää jäi ja se 2.40 on varmasti juostavissa tulevina vuosina.

#sexyrunning oli meidän tiimin motto tällä kertaa ;)
Kisasta saa vielä tarkemman kuvan lukemalla kisaraporttini ja kisan jälkeiset fiilikset.

Vuoden päätavoite oli siis takana ja onnistuneesti suoritettuna. Fiilis oli ja on edelleen hyvin tyytyväinen :) On hieno tunne, kun kaikki ne aamuyön heräämiset ja Haltialan raastosuoralla vesisateessa vastatuuleen juostut aamulenkit saivat ansaitseman palkkapäivän. Juuri noiden onnistumisien takia tätä harrastusta jaksaa jatkaa ja suunnitella jopa jo vähän tulevaa..

Kisan jälkeen otin 3 viikkoa aika rennosti, vaikka jalat palautuivat itse kisasta ennätysnopeasti! Kovat määrät selkeästi vaikuttavat positiivisella tavalla jalkojen iskujen kestoon ja palautumiseen.

Loppuvuoden treenailin ihan omien fiiliksien ja aikataulujen mukaisesti, ilman Coach-Nummelan piiskaa ja treeniohjelmaa. Se teki hyvää ja nyt on tankit täynnä energiaa ja uusia ideoita ensi kaudelle.

Movescountista jos hakee vähän vuoden 2016 vuoden dataa, niin kyllähän tuota tuli tänä vuonna liikuttua! Juoksua tuli enkkakilsat 4749km, joka lyö edellisen ennätyksen vuodelta 2011 yli 800km:llä :) (HUOM. puuttuva 21km joka ei näy juoksukilsoissa, on lisätty Joroisten puolitriatlonista...)

Muutakin treeniä tuli toki tehtyä ja alla koko vuoden kaikki treenit yhes koos (top10 lajia).


Ja laitetaan tähän vielä pelkistä juoksuista otetut movescount datat, jotka kertoo matalasykkeisen juoksun olleen enemmän kuin pääosassa kuluvan vuoden aikana, mutta on siellä reippaampaa ja kovempaa juoksua mukana muutamien tuntien edestä...  Olisikos tuo sykepylväikkö jopa oppikirjamainen maratoonarille?


Sitten vielä lyhyt katsaus tulevaan: Käytiin tuossa välipäivinä Coach-Nummelan kanssa läpi ääriviivoja ensi kaudelle ja tarkoituksena olisi nostaa vähän vauhtitasoja ylemmäs ja kisailla alkuvuosi ja alkukesä lähinnä radalla ja lyhyemmissä katukisoissa. Ja myös treeneissä panostaa enemmän vauhteihin kuin määrään. Saas nähä miten äijän käy ja kestääkös jalat :)

Hallikaudella käyn kisaamassa varmaankin vain SAUL:n SM-hallit, kun ne järjestetään vielä tänä talvena kotihallissa Liikuntamyllyssä. Muita kisoja kalenterissa nyt alkuun on ainakin SM-maantiet huhtikuussa, SM-maasto debyytti toukokuussa ja SAUL:n SM-kisat ja SM-viestit samana viikonloppuna heinäkuun alussa.

Tuohon päälle sitten ratakisoja ja katukisoja miten sattuu mahtumaan kalenteriin. Ja tietenkin Helsinki Half Marathon kesäkuussa duunien merkeissä :)

Sen vuoden ainoan maratonin juoksen ensikin vuonna vasta syksyllä, kun RH matkustaa kauden 2017 seuramatkalle Slovenian Ljubljanan maratonille. Jos treenit sitä ennen pystyy vetämään edes lähellä samaa tasoa kuin Valencian kisaa ennen, niin 2.39.xx aikaa lähdetään Sloveniassa jahtaamaan!!

Ensi syksyn reissusta tulee varmasti menestys :)
Sitten pieni tavoitteiden asetanta ensi kaudelle: Laitetaan tähän mustaa valkoisella, eli virallinen tavoite kaudelle 2017 on juosta kaikki ennätykset uusiksi aina ratakierrokselta maratonille. UGH. Tätä lausetta ja asetettujen tavoitteiden toteutumista voi sitten puida vuoden kuluttua, kun vuoden 2017 raporttia rustailee ;)

Ja vaikka tämä kirjoitus käsittelikin lähes pelkästään juoksua, täytyy muistaa että paljon on tehty ja tapahtunut myös perherintamalla, duunissa ja muualla elämässä. Lapset ovat kasvaneet ja molemmat harrastavat ja liikkuvat paljon, joten lähes joka ilta saa heidän harrastuksien parissa toimia. Pojan futisjengissä toimin lisäksi myös jojona, joten senkin puolesta aikaa menee muuhunkin kuin juoksuun :) Vaimo on vaihtanut työpaikkaa ja kaikkea muutakin on ehtinyt vuoden aikana tapahtua :) Kiitos siis vaimolle joka jaksaa tätä meikäläisen "harrastusta" tukea, joskus hyvin ja joksus vähän heikommin, päivästä toiseen ja aika usein sitä saa sumplittua asiat niin, että juoksemaankin ehtii :) Tosin hyvin usein se hetki on kun muu perhe nukkuu, mutta hetki se on sekin ;) Duunissa on ollut mielenkiintoinen vuosi, kun ollaan jumpattu Spartania markkinoille ja nyt loppuvuodesta asiat näyttävät sen projektin puolesta jo ihan hyvältä :)

Loppuun vielä ISOT kiitokset molemmille blogini lukijoille. Tätä on mukava kirjoitella ja yleisön pyynnöistä huolimatta tämä blogi jatkuu myös kaudella 2017, anteeksi tästä jo etukäteen ;) Isohko kiitos lähtee myös Coach-Nummelalle! Parempaa koutsia ei voisi kilpakuntoilija saada :)

Ja laitetaan vielä ihan viimeiseksi kuluneen Instavuoden 9 eniten tykkäyksiä saanutta kuvaa.. Jari ja Triatlon olivat ainoat, jotka pääsivät rikkomaan hienon juoksukuvasarjan :D

Hieno urheiluvuosi 2016  provided by Instagram:)
Palaillaan asiaan taas ensi vuoden puolella!

4 kommenttia:

  1. Hyvä raportti ja hyvä oli kyllä vuotesikin :) Jatka vaan kirjoittelua, minä ainakin jaksan kyllä lueskella.

    VastaaPoista
  2. SM maastoihin! Toivottavasti vielä pitkälle matkalle. Se on mahtava kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahtellaan nyt matkaa sitten lähempänä. Uskoisin että osallistun kuitenkin koukkupolvien sarjoihin, eli SAUL:n kisoihin päivää ennen :)

      Poista

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....