sunnuntai 9. lokakuuta 2016

#RHvamosValencia - Viikkoraportti 10/16

Takana on kevennetty viikko, joka huipentui eiliseen Vantaan 1/2 Maratonin kisaan. Johan tässä olikin edellisestä kevyemmäst viikosta vierähtänyt viitisen viikkoa...

Alkuviikosta oli siis vain kevyttä juoksentelua, pois lukien tiistaina vedetty tiukka 4km rykäisy. Keskiviikkoiltana ihana urheiluhieroja-fysioterapeutti-vaimoni hieroi vielä jalkoja auki ja torstaina pidetty lepopäivä kruunasi hurjan vireen perjantai aamun kisaan valmistavalle ulkoilulle. Alkuun tuli vedetty Pk-kevyttä 40min 4.22/km avg25 ja siihen päälle "kisavauhtinen" tonni aikaan 3.29. Noh, ihan lauantain kisavauhtinen se ei ollut, mutta fiilis juosta oli aivan mahtava!

Perjantai-iltana käytiin pojan kanssa hakemassa juoksunumerot kisakeskuksesta valmiiksi ja sillä reissulla meni vatsa aivan sekaisin. Kropasta lähti kaikki voimat ja menin jo ennen ysiä perjantaina nukkumaan ja kävin vessassa viel keskellä yötäkin. Aamulla edelleen veto pois ja pojan futisturnauksessa vietetty aamupäivä ja sieltä suoraan Tiksiin kisapaikalle eivät suoranaisesti lisänneet kisafiilistä tai luottoa päivän juoksuun. Noh, Imodiumia naamaan ja pitkähkö ja huolellinen alkuverkka sai hyvän fiiliksen päälle ja lähdin jo melko luottavaisena viivalle. Olihan treenit kulkeneet kuin unelma, niin miksi ei sitten kisoissa kulkisi.

Starttiviivalle ihan eturiviin ja "paukusta" liikkeelle. Ensimmäiset kilsat todella rauhassa myötätuuleen lasketellen. juoksukaverina Plantingin Teemu, jolla juoksu vaikutti olevan oikeinkin herkässä alussa. Ekat 3 kilsaa tuli Ambitin mukaan 3.29, 3.34 ja 3.39 ja vitoseen saavuttiin ajassa 17.55, eli oltiin hyvin koutsin määrittelemässä aikataulussa, eli "mahdollisuudet jopa 1.15 alkuseen tulekseen".

Tuuli oli todella navakka ja joissain kohdissa oli vastatuulta oikein kunnolla. Missään vaiheessa en peesiapua saanut, poislukien toisen kierroksen n. 500m matkalla, kun Ojasen Aki yritti tiputtaa mut heti kun siirtyi selän takaa vetohommiin. Ei kovinkaan kauaa se vetoapu kestänyt ja oli siirryttävä taas itse vetämään.

Mutta takaisin kisaan. Kierroksen toinen puolisko tuntui helpommalta kuin ensimmäinen, mutta siihen kului silti hieman enemmän aikaa kuin ekaan 5km oli kulunut. Kymppiin saavuttiin ajassa 36min. Aika hurjaa, sillä se on vain 45sek enemmän kuin oma enkka kympiltä... Mutta juoksu tuntui kohtuu helpolta ja vauhtia oli helppo ylläpitää edelleen.

Ihan tarkalleen en tiedä missä vaiheessa Planting heitti leikin kesken, mutta puolimatkassa hän ei tainnut enään letkassa olla. Teemu voi itse vaikka kommenttikenttään heittää tarkempoaa infoa asiasta ;) Ojasen Aki kuitenkin selän takana edelleen.

Toisen kierroksen alku taas myötätuuleen ja kilsat napsuivat 3.25, 3.31 ja 3.33 ja tuolla 11-12 kilsan kohdilla pääsin Akin selän taaksekin 500m ajaksi :) 15km napsahti kelloon ajassa 53.50, eli edelleen vauhti pysyi tasaisena, vaikkakin vastatuuliosuudet tuntuivat paljon pahemmilta kuin ekalla kierrokella.. Jossain vaiheessa juoksin yksin, kun Aki joutui hieman hellittämään.

15km jälkeen siellä oli pari yli 3.40 kilsaakin, mutta silti juoksu oli edelleen vahvaa ja vauhti säilyi hyvin edelleen! Jotenkin "vahva" onkin sana jolla eilistä fiilistä kuvailisin parhaiten. Asento pysyi ja jalat kesti matkavauhdin loistavasti. 20km napsahti kelloon ajassa 1.12.10, eli toinen kymppi oli tullut 10sek hitaammin kuin ansimmäinen, mutta tasaisesta vauhdinjaosta voidaan silti puhua :)

Vika kilsa ja kaikki peliin! Ambitin mukaan 20-21 kilsa oli päivän nopeimpia (ehkä toiseksi nopein?), sen ollessa 3.27 ja vika 110m tulikin alamäkeen ja loppusuoran verran 2.48 vauhtia. Ambit näytti matkaksi 21,11km, joten ihan tarkoista väliajoista voidaan kai puhua :)

Maaliin saavuin kisan viidentenä ja kello pysähtyi uuteen ennätysaikaan 1.15.57 ja netto aika pari sekuntia parempi, eli 1.15.55. Aki oli oikeassa kuntoni suhteen, jälleen kerran. Ehkä tässä vaan pitää alkaa uskomaan häneen paremmin, niin hyvin hän on tänäkin vuonna 3000m, 5000m, kympin ja nyt puolikkaan enkkajuoksuja ennen tulevan kisavauhtini arvioinut.

Fiilis oli kisan jälkeen aivan mahtava ja juurikin tuollaisten päivien ja kisojen takia tätä juoksuhommaa jaksaa lähes joka aamu(yö) tehdä! Taas sai oikein rutkasti lisävirtaa vikoille viikoille ennen maratonia! Innolla odottelen, että minkälaisia ns. Key Session treenejä tässä pääsee vielä tulevina viikkoina oikein vetämään! Mutta samalla tiedostan toki, että jalat pitää pitää tiukasti maan pinnalla ja ei päästää mopoa keulimaan liian kanssa. Sen tiedän jo mitä siitä seuraa.

Ja noista Akin ennustamita ajoista vielä... kisan jälkeen hän sanoi, että nyt meillä on tavoite Valenciaan. Ei ole kertonut moista mulle vielä, mutta lupaan sitä lähteä Valencian kaduilla yrittämään. (siis JOS kaikki menee suunnitellusti loppuun saakka) Jukistetaan noita tavoitteita sitten, kun tiedän ne itsekin ;)

Loppuun vielä perinteiset viikon datat ja kuva, olkaas hyvät. Tästä starttaa viimeinen 6 viikkoa ja Coach-Nummela on luvannut pistää treeniohjelman kanssa parastaan! Katsotaan taas viikon kuluttua missä mennään vai mennäänkö missään :D

Viikko 40 (03.10.16 - 09.10.16)
[week10/16]
ma 03.10
aamu:
Juoksu 15,21km [Pk-kevyt + vedot[kevyt: 1.00.00/avg125/4.23/km]
30min lihaskunto [core] & huolto

ti 04.10
aamu:
Juoksu 13,71km [4km kova[kova: 14:00/avg157/3.30/km]
30min lihaskunto [core] & huolto

ke 05.10
aamu:
Juoksu 15,60km [Pk-kevyt[1.10.00/avg122/4.29/km]
30min lihaskunto [core] & huolto

to 06.10
Lepopäivä :)

pe 07.10
aamu:
Juoksu 13,12km [Pk-kevyt + 1km@racepace[kevyt: 40.00/avg125/4.22/km & 1km 3.29]
30min lihaskunto [core] & huolto

la 08.10
aamu:
Juoksu 4,82km [Pk-ekstrakevyt + vedot[ekstrakevyt: 20.35/5.36/km]
iltapv:
AV + 1/2 Maraton + LV yht. 30,29km [KISA[kisa: 1.15.55 (PB)/avg165/3.36/km]

su 09.10
aamu:
Juoksu 9,72km [Pk-ekstrakevyt palauttava[1.03.09/avg92/6.28/km]

VIIKKOYHTEENVETO:
Juoksu 102,5 km & 7h 59min
Muu liikunta 3h 17min
Lihashuoltoa päivttäin n. 30min
--> 11h 16min


Viikon kuva: Puolivälissä mennään lauantaina

6 kommenttia:

  1. Hyvä tasainen juoksu! Niin sen kuuluukin mennä, kun tulosta tehdään. Itselläni on ollut semmosta seminihkeetä syksyn kisailuissa. Tämä oli syksyn tavoite puolikkaan osalta. En kuitenkaan ole saanut kuntoa kisoissa nousuun ja eilinen alleviivasi ennakko-oletukset. Jalat oli toki levänneet, mutta joku ei vaan nyt toimi. Voi olla, että hempat on mulle tyypillisesti alhaalla. Pikku flunssaakin on viikon ollut. Helpon alun jälkeen alkoi aika nopeasti meno hyytyä ja eka kiepin toinen puolisko oli jo raastamista. Päätin kymppiin juosta ja siihen lopetin. Olin toki tippunut jo ysissä ja 20s jäin kilsalla. Ei vaan mitään potkua. Kävi siinä mielessä ajatus, etä olisin vaikka kilsan väkisin sulle vetäny, mutta kun aivan jojossa olin, niin ajatuksen tasolle jäi. Kolme viiikkoa sitten Kiimingissäkin oli paljon tasapainoisempi juoksu. Kunto ei vaan ole noussut.

    Sun treeni on ollu kovempaa, kuin minulla koskaan. Samanlaisiin määriin ja tehoihin samanaikaisesti en ole päässyt. Minäkin voisin jo nyt mara-ajan ennustaa. Mutta jätetään se nyt coachin tehtäväksi. Treenillä luodaan henkinen ja fyysinen pohja. Sinulla on jo nyt pohjat olemassa. Loppu on päästä kiinni. Maratonia kun osaa oikealla tavalla kunnioittaa, niin hyvä tulee.
    Loput viikot vaan oikealla treenillä nyt ja ei mitään hätää lähtee juoksemaan tulosta täydelläkin matkalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks.

      Harmi juttu, ettei kulkenutkaan lauantaina! Olisi saanut hyvää parivetoa toisella kiekalla ja siitä olisi varmasti ollut suurta apua! Olisi ne 3.4x kilsat jäänyt juoksematta kokonaan ;)

      Toivottavasti nihkeys poistuu syksyn myötä ja pääset ensi vuonna taas uuteen nousuun! Kesällä sulla oli jo niin hyvä meno päällä että harmi kun se lento ei kestänyt syksylle asti! Olisi tullut kovaa jälkeä näissä kisoissa.

      Ja nyt tosiaan itsellä sitä oikeanlaista treeniä pankkiin ja pää kylmänä maaliviivalle asti :)

      Palaillaan taas!

      Poista
  2. Onnittelut ennätyksestä :)

    Santta

    VastaaPoista
  3. Tähän harrastukseen kuuluu heikommatkin hetket. Nyt selkäkipu keskikesällä katkaisi hyvän kuntokehityksen ja tulos on tässä. Lauantain kelissä olis tosiaan vetoapu ollut hyödyksi, harmi kun en siihen kyennyt. Mutta ei näitä auta jäädä surkuttelemaan. Kohti uusia haasteita.

    VastaaPoista
  4. Kävin mittaan hempat. Veikkasin 137 ja 137 oli. Normi hyvä mulla on 150-160. Kyllä sen vaan huomaa kisavauhdissa. Nyt rautaa ja homma kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin! Rautaa naamaan vaan :)

      Itselläkin on rautojen kanssa edelleen ongelmia ja viimeksi kun mitattiin n. kk sitten niin oli taas todella alhaalla, kuten myös hempatkin.. Itsekin olen tässä rautaa tankannut ja täytyy käydä tässä jossain vaiheessa mennä tilannetsekkiin uudelleen.

      Poista

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....