tiistai 21. kesäkuuta 2016

Pari ratastarttia alle ja lomalle :)

No niin, nyt on saatu avattua ratkausi 2016! Alla avausosuus 4x1500m Aluemestis viesteissä ja 3000m vetskukisa legendaarisella Radiomäen kentällä Lahessa.

Viime torstaina tosiaan osallistuttiin Runner's Clubin porukalla aluemestisviesteihin ja 4x1500m kisaan. Joukkueemme keski-ikä oli reilusti päälle 40 ja kyllä oli hauskaa olla samalla viivalla HIFK:n ja Espoon Tapioiden joukkeiden "poikien" kanssa :)

Runner's Club
Tulimme kisassa odotetusti kolmanneksi, mutta hei mitali kuitenkin Aluemestaruuskisoista ei ole koskaan huono juttu!! Aikamme oli 20.14,96 ja oma osuus Suunnon mukaan 4.36,9, eli ihan hyvä kulku oli. Kisan jälkeen kuitenkin fiilis, että ei saanut kaikkia ulosmitattua koneesta.

Näillä näkymin hyvinkin samannäköinen joukkue löytyy myös Heinäkuun alussa juostavista SM-viesteistäin 4x800m ja 4x1500m matkoilta :) Voi kutsua itseään SM-tason juoksijaksi sen jälkeen ;)

Viesteistä pari päivää ja matkasin synnyinkaupunkiini Lahteen Mastokisoihin. Kyseessä siis Vetskukisat ja olin ainoa M30 edustaja yhteislähdössä. Ennen kisaa tuli jo selväksi että soolojuoksu edessä. Myös tuuli oli melko navakka ja vettäkin oli satanut/satoi, mutta päätin lähteä juoksemaan 9.45 aikaa. Edellisestä 3000m startista oli kulunut aika tarkkaan 2,5 vuotta, eli alkuvuodesta 2013 hallista oli edellinen noteeraus ja nykyinen PB eli 9.55.

Juoksu tuntui alusta asti hyvältä ja ensimmäinen tonniin meni aikaa n. 3.16. Toinen tonni kulki sitten jostain syystä vähän hitaammin, ollen 3.18. Juoksu tuntui edellleen ihan hyvältä ja sain kiristettyä vielä vikalle tonnille pienen kirin tyngänkin, sen ollessa kisan nopein 3.13. Maaliin siis ajassa 9.47,47 ja melkein minuutin voitto toiseksi tulleeseen seurakaverin Päällysahon Pasiin :) Uusi PB tuntui myös hyvältä, vaikka tämänkin ksian jälkeen oli fiilis, että kovempaa voisi päästä esim hyvän kirittäjän kanssa... No katsotaan onnistuuko parempi tulos jossain muuaalla, ehkä ei.

Kosteahko keli Lahessa
Tänään kävin aamusta vielä juoksemassa hyvän ratatreenin alle ja huomenaamusta onkin sitten mukava lennellä kohti helteistä Rodoksen saarta & viikon lepolomaa altaalla ja All Inclusive hotellissa. Jalat ja pää kiittää tästä varmasti. Tosin pari kolme lenkkiä aion siellä juosta ihan vaan maisemien takia :)

Ainakin sää näyttää olevan saarella ihan kohillaan... joten palaillaan sitten asiaan ensi viikon loppupuolella ja SM-viestien merkeissä :D





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....