perjantai 5. helmikuuta 2016

Huono kunto on uusi musta?

Viimeksi kirjoittelin 3 viikkoa sitten, että olin löytänyt motivaation treenailla uudelleen ja treenit alkoivat kulkemaan jo liiankin kivasti. Seuraavan viikon torstaina, eli yli kaksi viikkoa sitten, kurkussa "oli outo tunne". Kävin kuitenkin aamulla vielä uimassa ja vesijuoksemassa ennen duunia. Illalla tuo outo tunne olikin sitten jo muuallakin kropassa, esim. keuhkoissa. Päätin pitää lepopäivän perjantaina kun lämpökin nousi 37 asteeseen.

Siitä se tauti lähtikin sitten rivakasti liikkeelle ja seuraavat 9 päivää makailinkin sohvalla ja sängyssä. Alkuun mulla oli joku virustauti, influenssa tai RS-viirus tai vastaava, sen perään tulehtuivat poskiontelot niin pahasti, että pää meinasi räjähtää. Kaiken kruunasi vielä viime sunnuntaina iltapalalla lohjennut hammas ja siitä johtuva särky.

Mulla oli aika tarkalleen 12 päivää lämpö >37astetta ja huomenna loppuu antibiootit poskiontelotulehdukseen. Treenaamatta, tai oikeastaan täysin liikkumatta, olin 15 vuorokautta ennen tämän aamun 45min hölkkää + lyhyttä lihaskuntoa.

Nyt on siis kaikkien aikojen heikon juoksukunto ja varmaankin samalla myös huonoin yleiskunto IKINÄ. En ole ikinä ollut yli 5 päivää kuumeessa. No okei lapsudesta en tiedä, mutta sanotaan nyt että viimeiseen 30 vuoteen en ole ollut. En ole ikinä ollut yli kahta viikkoa liikkumatta ollenkaan.

Alkuviikosta jo rappusten nouseminen 3. kerrokseen duunissa on tuntunut jo all in suoritukselta. Mutta pari viimeistä päivää on ollut jo parempi olo ja päänsärky, hammassärky, silmäsärky, poskisärky ja keuhkot alkavat olla voitettu kanta, toistaiseksi ainakin.

Aamun lenkki tuntui samalla ihanalta ja aivan kamalalta! Oli mahtavaa taas päästä liikkeelle, mutta juoksu tuntui samalla aivan hirveältä ja tuntui kun en olisi ikinä ennen moista tehnytkään. Saattaa olla silläkin vaikutusta, että painoni tipahti parissa viikossa 2,1kg ja sen tietää, ettei se sohvalla maaten ainakaan rasvana pois palanut. Ennenkin todella massiivisista lihaksistostani on nyt siis pari kiloa sulanut pois. Kai ne nopsaan takaisin tulee, JOS pystyn taas treenailemaan edes lähes normaalilla tavalla.

Kipeenä ollessani oli aikaa tsekkailla Movescountista vähän historiaa. Olen pystynyt viimeksi treenailemaan suunnitellusti 3kk putkeen juuri ennen Berliinin maratonia kesällä ja alkusyksystä 2014. Silloinkin takana oli kevättalven nilkkaoperaatio.. Sitä ennen edellinen 3kk:n pätkä on vuodelta 2012, jolloin pystyin treenaamaan juuri niin kuin olin suunnitellut kokonaisen vuoden. Tai no itseasissa myös sitä edeltäneen vuoden 2011.

Surullista luettavaa toi treenihistoria viimeisiltä vuosilta. Kertoo liikaa treenaamisesta tai tarkemmin ottaen liian yksitoikkoisesta treenaamisesta. Jonkun on muututtava ja ajattelin aloittaa monipuolistamalla kestävyysliikuntaani. Huomenna menen uimaan tai hiihtämään :)

Toinen juttu mihin käytin aikaani oli pojan futisjoukkueen uudet nettisivut :) Käykääpäs tsekkaamassa ja ottakaa seurantaan! KäPa 08 Barca joukkuueesta kuullaan vielä paljon ;)

Mutta jos se tästä taas lähtisi? Ja jos ei lähde, niin sitten on lähtemättä, kuha saisin olla terve taas vähän aikaa :) Motivaatiota olisi treenaamiselle edelleen. Katsotaan mihin tämä tästä lähtee kehittymään. Alapäin EI VOI ainakaan mennä.

3 kommenttia:

  1. Koskaan ei kannata luulla etteikö kunto voisi mennä vieläkin alaspäin. Se voi ihan hyvin mennä.

    VastaaPoista
  2. YMPÄRISUUNNITELMA SINGLEILLE, SYRILLE JA HERPEILLE, Hv / Aids 5 vuotta sitten minulla oli syyliä, minua hoidettiin nesteellä, jota levitettiin syyliin, jotka jatkoivat kasvua ja leviämistä ... Seuraavat 2 lääkäriä tekivät laserleikkauksen niiden poistamiseksi. Vuosi leikkauksen jälkeen he kasvoivat takaisin lähelle paikkaa, missä ensimmäiset olivat, joten minulle lopulta kerrottiin, että se oli SHINGLE. Minulla on ollut se hyvin kauan, sain sen huijattavalta poikaystäväni kädeltä ja sain selville, että hän oli myös saanut tartunnan ja lopetin välisen suhteen. Syylät olivat niin hämmentyneitä, koska ne alkoivat levitä kaikkialle. Olen käsitellyt näitä asioita hyvin kauan. Viimeinen hoito, jonka otin, oli noin 2 vuotta sitten, ja hain luonnollista hoitoa Dr.JAMESin yrttilääkkeeltä, viikko hoidon levittämisen jälkeen kaikki syylät olivat poissa. Nyt on 2 vuotta ja muutama kuukausi, minulla ei ole yhtäkään syyliä tai mitään SHINGLE-oireita. wow "" se on hienoa, tohtori JAMES on vihdoin parantanut minut. Jokainen, joka asuu SHINGLESin kanssa, ottaa yhteyttä Dr.JAMESiin luonnollisiin hoitoihin. Tätä kasviperäistä lääkettä on helppo juoda ilman sivuvaikutuksia. Dr.James on parantanut sairauksia, kuten Parkinsonin tauti, skitsofrenia, keuhkosyöpä, rintasyöpä, kolo-peräsuolisyöpä, verisyöpä, eturauhassyöpä, epilepsia Dupuytrenin tauti, keliakia, Creutzfeldt – Jakobin tauti, aivojen amyloidiangiopatia, ataksia, niveltulehdus, Amyotrofinen lateraaliskleroosi, fibromyalgia, fluorokinolonimyrkyllisyys
    Oireyhtymä Fibrodysplasia Ossificans ProgresS skleroosi, kohtaukset, Alzheimerin tauti, lisämunuaiskuoren karsinooma Astma, allergiset sairaudet, Copd, glaukooma, kaihi, makulaarinen rappeuma, sydän- ja verisuonisairaudet, keuhkosairaudet. , Verenpainetauti, Lymen tauti, verisyöpä, aivosyöpä, rintasyöpä, keuhkosyöpä, munuaissyöpä, HIV / aids, herpesvirus, hepatiitti B, maksatulehdus, diabetes, fibroosi. Ota yhteyttä tohtori Jmaesiin, joka paransi minut sähköpostitse [drjamesherbalmix@gmail.com]. .

    VastaaPoista

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....