keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Flunssa tuli, fiilis suli..

Nyt iski sitten tämän projektin ensimmäinen takaisku. Eilen aamulla tuntui kurkussa "oudolta" ja tänään aamula vähän enemmän oudolta ja samalla alkoi nenäkin vuotamaan oikein kunnolla. Kuumetta ei ole, mutta veto on pois ja pää ihan tukossa.

Tänään piti juosta pm 10000m kisa Eltsussa ja lauantaina puolimaraton Jyväskylässä. Nyt ensimmäinen on jo skipattu ja 99%:n varmuudella väliin jää myös lauantain kisa. Kohtalaisen ärsyttävään paikkaan iski tämän taudin, sillä projektin tärkeimmät 3 viikkoa olisi ollut edessä. Tai no, onhan ne edelleenkin edessä ja toivottavasti tää tauti jää lyhyeksi. Jos pitkittyy, niin maratonluotto laskee kuin lehmän häntä, niin kuin se jo viimeisen vuorokauden on tehnyt.

Nyt sitten lepäillään niin kauan kuin on tarvis ja katsotaan sitten tilannetta ja mukautetaan loppuohjelmaa sen mukaan.

Nyt ottaa päähän ja rankasti. Liian hyvinhän nuo projektin 11 ekaa viikkoa menivätkin... Ja kommentteihin on turha laittaa "pieni flunssa tekee vaan hyvää" tai "kunto tulee esille pienen levon kanssa", koska jokainenhan sen tietää että kipeenä ei ole hyvä olla, eikä se tee koskaan mitään hyvää kenellekään ja varsinkaan tähän aikaan valmistautumista...

Palaillaan asiaan flunssan jälkeen, eli toivottavasti jo tällä viikolla :)

2 kommenttia:

  1. "Voima haleja" ja "kestä se niinkuin mies". Vaikka treenejä väliin jää ja mieli on hetken maassa niin ei siinä mikään auta! Silti odotetaan kaameeta aikaa maratonilla ;)

    VastaaPoista
  2. Annan peukun tuolle lopun kommentille "flunssa tekee vaan hyvää". Ei muuten tee, oikeassa olet, niin kuin ei tee mikään sairastelu hyvää. Huomattu on täälläkin. :) Mutta kun se on iskenyt, pitää se hoitaa rauhassa. Tsemppiä! Onneksi on kuitenkin vielä aikaa, eikä se mara ole esim. tänä viikonloppuna!

    Mäkin pidin tänään levon, kun vähän tuntui poskissa painetta, enkä uskalla ottaa riskejä, että kolmas Berllinin reissu menisi taas mönkään.

    -Heini

    VastaaPoista

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....