tiistai 12. elokuuta 2014

Uusi Suunta työelämässä

Tästä taitaa tulla ensimmäinen blogikirjoitukseni, joka koskee työelämääni.. Kaikki ei varmaankaan edes tiedä, että olen viimeiset kahdeksan vuotta työskennellyt IT-alalla testaajana ja sovellusasiantuntijana CGI nimisessä firmassa (okei nimi on muuttunut vuosien ja omistajienvaihdsten myötä, mutta kuitenkin)


Muutamaa viikkoa ennen kesälomia sain kuitenkin mahdollisuuden päästä työhaastatteluun Suunnolle! Siis Suunnolle, jonka tyytyväinen asiakas olen ollut jo varmaan 10 vuotta :) No se haastattettelu meni enemmän kuin putkeen ja työpaikka oli kuin minulle tehty! Näin irtisanoin itseni CGI:ltä ja jäin keslomalle tietäen, että loman jälkeen teen enään muutaman työpäivän CGI:llä ja sitten aloitan maanantaina 18.8 uudet duunit Suunnolla!

Olen enemmän kuin innoissani aloittamaan jo uudet duunit! Enemmän kuin innoissani olen myös siitä, että saan yhdistää IT:n, eli duunit ja olla samalla myös urheilun kanssa läheisissä tekemisissä!

Työmatkaa minun tulee jopa ikävä.. Uusi työpaikkani sijaitsee nimittäin noin kilometrin päässä kotiovelta :) Minähän olen käyttänyt harjoituksellisesti hyödykseni 10km:n duunimatkani lähes päivittäin, joten treeniohjelmani tulee mullistumaan työpaikanvaihdon myötä melko radikaalisti :) Ainakin määrät pudonnee, joten pitänee panostaa laatuun ;)

Ensi maanantaista eteenpäin olen siis Suuntolainen :)

5 kommenttia:

  1. Hieno juttu! Saako udella, että minkälainen on toimen kuva Suunnolla? Mutta onnea uuden työpaikan johdosta! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Movescount tiimiin menen töihin ja testaus on toimenkuva :)

      Poista
  2. Onnittelut uudesta työpaikasta :) Minusta et tosin Suunnon käyttäjää saa, kun on siteitä Polarin suuntaan jo yli 40-vuoren ajan.

    -Santta

    VastaaPoista
  3. Hienoa! Harrastuksen yhdistäminen työhön tuo varmasti myös lisää mielenkiintoa vaikka itselläni ei siitä olekaan omakohtaisia kokemuksia.

    Eihän työmatkaa ole mikään pakko tehdä suorinta tietä :) Itsellänikin on 4km työmatka ja juoksen joskus (jos viitsin) mutkan kautta duuniin. Mun lenkit menee normi työpäivänä usein niin, että juoksen aamulla töihin, joskus eri mittaisen mutkan kautta joskus en. Töistä juoksen sitten suoraan kotiin johon tiputan juoksurepun kyydistä ja jatkan sitten lenkkiä pidemmälle. Toimii yleensä aika hyvin.

    VastaaPoista

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....