maanantai 13. toukokuuta 2013

KISAVIIKKO, not.

Se on kalenteriinkin kirjoitettuna isolla punaisella tussilla tämän viikon kohdalle: KISAVIIKKO ja sunnuntain kohdalla merkintä "Köpiksen maraton ja sub 10000 seconds".

Vielä maaliskuussa kaikki näyttikin hyvältä ja tuo tavoite tuntui jopa helpolta saavuttaa... no sen jälkeen kaikki menikin päin sitä kuuluisaa p*rsettä ja nyt tällä hetkellä tuo tavoite tuntuu jopa tavoittamattomalta!! Ensin tuli veriarvo hässäkät ja sitten menikin jalka..

23.5 tulee kuluneeksi tasan 2 kk viimeisestä juoksulenkistä!! Se on muutes pisin aika kun olen ollut juoksematta siitä lähtien kun opin juoksemaan, eli n. 30 vuotta sitten!! Futisuralla ei tullut ensimmäistäkään pidempää telakkaa, eikä sen jälkeen kuntoilijan uralla ole myöskään vastaavaa ollut. Eli tilanne on melkoisen uusi. Hauska nähdä missä juoksukunto on sitten joskus, kun lenkille taas juosten pääsen :)

Elättelen pieniä toiveita, että Toscanassa voisi jalkaa jo vähän kokeilla, mutta aika hintelältähän tuo mahdollisuus tällä hetkellä vaikuttaa.. Vaikka jalka onkin parempi kuin esim. kuukausi sitten, niin ei se vieläkään kunnossa ole.

No oli miten oli, niin treenailen siihen asti muita lajeja!! Uinti alkaa kulkemaan ihan ok, vesijuoksu on vesijuoksua ja sain viime lauantaina uuden kullankin kotiin ja hänen kanssaan tule viettämään paljon laatuaikaa lähitulevasuudessa :) On se vaan niin nätti ja kevyt ;)



ja polkimetkin on tavoitteiden mukaiset ;)



Mutta pitäisiköhän sitä vetää kisaviikon kunniaksi ke-pe sellainen myötätunto-tankkaus? No en ole vetämässä, inhoan koko vaihetta ja onneksi sen saa jättää nyt väliin ;) Myös kisatukkaa en tänä keväänä ole leikkaamassa, joten tukkakin kerkeää kasvaa sopivan pitkäksi ennen seuraavaa kisaa :) Eli onhan tässä telakassa moniakin positiivisia puolia!!

Lauantaina siis kohti Kööpenhaminaa ja kisaturistina palloilua!! Ihan mukavaa lähteä vaimonkin kanssa viettämään laatuaikaa, eikä ole jotkut juoksukisat edes jalkoja rikkomassa ;) Tsemppiä kaikille osallistujille, yritän bongailla suomalaisia katsomosta käsin!! Erikois tsempit etenkin Pasille, joka tullee rikkomaan oman, sekä meikäläisen, ennätyksen Kööpenhaminan mukulakivillä :)

Palaillaan taas asiaan kun siltä tuntuu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....