perjantai 5. huhtikuuta 2013

MRI ja hohkaluun ödeema

Eli semmoisen tuomion sain magneettikuvaus puljun Neuroradiologilta. Ei siis selkeää murtumaa, mutta sen esiastehan tuo ödeemakin on, joten tiedä nyt näistä?! Ödeemaa oli siis Tibian ja Fibulan dist. päissä..

Espoon Brozan kanssa juttelin asiasta ja hän kertoi asiasta paljon. Hänellä itsellään on ollut vastaavia ongelmia viime vuosien aikana, ei tosin samoissa luissa kuin minulla, mutta kuitenkin. Hän kertoi myös, että nuo halpamagneetit (Vahvuus 1.5T) eivät enään ole kovinkaan "vahvoja" ja markkinoilla on jo 3.0 Teslan vastaavia, jotak ovat siis paljon tarkempia!! No ne ovat myös 3 kertaa kalliimpia, joten kyllä tuo 1.5T riittää näin kilpakuntoilijalle :) Mutta siis Borzalla oli todettu myös "vain" ödeemaa ja sitten 4 viikon päästä uusinta kuvissa todettukin selkeä murtuma... joten varovasti pitää edetä.

Mutta siis kuvat lähtivät eteenpäin Dextran Lauri Alangolle, joka urheilulääkärinä tsekkaa vielä kuvat ja palaa oman diagnoosin ja jatkotoimenpiteiden kanssa asiaan ensi viikon alussa. Sitten keskiviikolle onkin varattuna aika FTK:n Hemmingille, joten ainakin asia on hoidossa ja hyvässä sellaisessa :) Ja ei tässä vielä kaikki, tänään illalla duunin kautta aika sisätautien erikoislääkärille taannoisten rauta ja hemoglobiini arvojen takia :) Ainakin lääkärissä tulee käytyä, toivottavasti koko loppuvuoden edestä...

Mutta siis homma jatkuu ihan samanlaisena tulevatkin viikot. Tänään kävin duunin toisessa toimipisteessä vesijuoksemassa tunnin lenkin, joten kohta alkaa (vesi)juoksukunto siinä mallissa, että voi lähteä suorittamaan rästissä olevaa rangaistustakin ;)

Ja jätetään tällä kertaa, yleisön pyynnöstä, kuvat kokonaan pois, jottei kellekään tule huono olo ;)

5 kommenttia:

  1. Toivotaan ettei tuo etene rasitusmurtumaksi. Korvaavaksi harjoitteluksi suosittelen myös crosstraineria. Sillä pystyy tekemään paljon tehokkaampia harjoituksia kuin vesijuosten ja liikeradat ovat varsin lähellä oikeaa juoksua. Kun pitää kädet niissä kiinteissä kahvoissa eikä sauvoissa niin saa vauhtiakin hyvin. Ja kun pitää kantapään kiinni alustassa (eli ettei ponnista päkiälle) niin ei pitäisi rasittaa nilkkaa paljoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tarkoitus on kyllä jossain vaiheessa tehdä myös tuota crossaria, mutta alkuun vesijuoksen ja uin ja fillaroin.. ne kun ei tuo kipua yhtään tällä hetkellä. Tällä hetkellä myös ns. juoksukunnon ylläpitäminen ei ole ihan ykkösasia... kunhan ei pää hajoo liikkumattomuudesta ;)

      Poista
  2. Mullakin oli samanlaisia vaivoja kesällä 2005 ja en malttanu levätä. Tuloksena oli paha rasitusmurtuma nilkassa, jota paranneltiinkin sitten koko loppukesä, eli älä missään nimessä päästä tilannetta niin pahaksi. Tuota edellistä kommenttia voin myös kompata. Tuon rasitusmurtumani jälkeen ja parin muunkin nilkkavamman yhteydessä olen havainnut crosstrainerin olevan erinomainen vekotin kuntoutumiseen / kunnon ylläpitämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu myös tänne :)

      Eli tarkoituksena on juosta seuraavan kerran vasta silloin kun nilkka on TÄYSIN kivuton!! Korvaavailla siis mennään varmaankin melko pitkään...

      Ja crossaria täytyy kokeilla, mutta uinti ja vesijuoksu tuntuu tällä hetkellä melko mukavilta :)

      Poista
  3. No nih tsemppiä vain niin hemputististi ja parashan se olis ku tietää varmasti mikä vikana. Ite toissasyksynä sain pyörälenkillä mettäs kipiää ja juoksin sitten kisan 33km turtuneella jalalla parin viikon päästä ja seurauksena sääressä lihaskalvon murtuma/halkeama mikä ei nois kuvis näkynyt, mutta paras arvaus. Lääkäri käski olla tekemättä mitään urheilullista, ///NO SEHÄN ONNISTUU/// ostin rullasukset ja hiihtelin niillä lenkkejä koska kipua ei tuntunut. Huom pyöräillä en pystynyt ilman kipua. Niin uskon jotta aineenvaihdunta oli toiminnassa ja palautuminen nopeampaa kuin totaalilevolla-> eli omien tuntojen mukaan. Referenssiksi voin kertoa polvivammaisen pyöräilyhullun joka laittoi toisen kammen polkimen omalla porauksella puoleen väliin kampea jotta pääsi pyöräilemään ja toinen jalka teki työn... jotta tuo yleis viisaus tuntojen mukaan toimii kyllä, kunhan ei ittiään huijaa niinkuin ite tein ennen tuota kisaaa ja naps....

    VastaaPoista

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....