sunnuntai 30. lokakuuta 2016

#RHvamosValencia - Viikkoraportti 13/16

Jaahas. Nyt sunnuntaina viikkoraporttia kirjoittaessa on jo pahin masennus eiliseltä onneksi poispäin menossa. Kävin nimittäin tekemässä eilen koko projektin huonoimman treenin/kisan Halloween Runin 10km kisassa. Tästä enemmän vähän alempana.. Jos eilen olisin tätä raporttia alkanut kirjoittamaan, niin sävy olisi ollut vielä hieman maanis-depressiivisempi kuin nyt.

Viikko yleisesti sisälsi kevyttä juoksua, poislukien tiistain vetotreeni ja eilinen 10km kisa. Tiistaina mulle oli speksattu ratatreeni 2x1k + 10x400m, mutta eihän tuolla aamulla aikaisin mitään valoja ole radoilla, joten vedin sen joenvarressa 2x4min + 10x1,5min muodossa. Käytännössä hyvään myötäiseen tuuleen kovalla väännöllä pääsin 90 sekan vetoja 3.27-3.25 vauhtia. Kovempaa ei tällä hetkellä vaan pääse, sen verran maratonjumia tai vastaavaa kropassa on.

Keskiviikkona taas kevyttä ja illalla jopa kevyt jalkahierontakin. Torstaina lepo ja perjantaina taas lyhyt kevyt + muutama kisavauhtinen veto. Ei ollut lentoa lepopäivänkään jälkeen, vaikkakin jalat olivatkin selkeästi pirteämmät kuin alkuvikosta.

Eilen lauantaina oli heti aamusta pojan futispelit ja sieltä suoraan tuuliselle Vermon raviradalle 10km kisaa raastamaan. Ennen kisaa ei ollut oikein kisafiilistä, mutta kyllä sitä aina alkuverkan aikana vähän herää. Startissa jo ihan hyvä fiilis ja edelleen tavoite juosta alle 35min ekaa kertaa elämässä.

Ensimmäinen tonni ja kello piippasi 3.30, oltiin siis vielä aikataulussa :D

Sen jälkeen sitten tonnit 3.32, 3.36, 3.37 ja sitä rataa. Ja nämä mentiin myötätuuleen!

Vastatuuleen käännyttäessä kilsat alkoivat sitten jo 3.42 ja jotain sinne päin huipentuen 3.56 tonniin mäkisellä seiska kilsalla. Porukkaa alkoi lappaa ohi ja fiilis oli "katossa". Syke oli koko kisan ajan just siellä missä kympin kisassa pitääkin olla. Ei vain millään kulkenut, ei sitten yhtään.

Vikalle kilsalle sain viriteltyä ihan kiriäkin, kun vika kilsa napsahti 3.40 vauhtia ;) Maalissa kello pysähtyi aikaan 36.54. Samalla Mestari-Nummela kuulutti, että "on taidettu pysähtyä matkalla kahvilla". Se jos mikä vielä kruunasi kivan kisafiiliksen :D

Olihan keli tosi tuulinen (7-9m/s), onhan tässä hurjat kilsat kuluvilta viikoilta jaloisssa, esim. viime viikonlopun la+su 67km, mutta kyllähän tämä syö miestä aikalailla. Saas nähdä mihin tämä projekti tästä vielä kääntyy? Toivon hartaasti, että ylöspäin ja hyvin sujunut projekti antaa sitten sen tilipäivän Valencian kaduilla. Toivottavasti Taikuri-Nummelalla on ässiä hihoissa tai edes muutama kunkkukin riittäisi :) Aina mulle on näitä vastaavia kisoja ja treenejä sattunut matkan varrelle, mutta nyt puraisi kyllä maratonluottoon ja pahasti..

Tänään sunnuntaina huuhdoin eilistä masennusta poies kevyen 35km pitkän muodossa, ilman mitään loppunostoja tai vastaavia. Nämä kellonvaihto-aamut on kivoja, kun voi herätä klo 06 ja lähteä lenkille jo klo 05:30...

Tästä jatketaan kohti päämäärää ja alla tutut viikko datat ja viikon kuvana tällä kertaa eilen aamusta kuvattu VIDEO, joka kannattaa tsekata! Pojasta selkeästi polvi paranee...tai ainakin oikea jalka!! :D

Viikko 43 (24.10.16 - 30.10.16)
[week13/16]
ma 24.10
aamu:
Juoksu 16,08km [Pk-kevyt/extrakevyt + vedot] [kevyt: 1.10.00/avg116/4.42/km]
ilta:
Juoksu 6,01km [Pk-extrakevyt[33.16/avg101/5.32/km]

30min lihaskunto [core&jalat] & huolto

ti 25.10
aamu: 
AV + 2x4min/1,5min + 10x1,5min/1min + LV (yht 18,99km) [VK vedot] 
30min lihaskunto [core] & huolto

ke 26.10
aamu:
Juoksu 19,20km [Pk-kevyt + vedot] [kevyt: 1.20.07/avg124/4.31/km]
30min lihaskunto [core] & huolto
iltapv:
Juoksu 10,15km [Pk-extrakevyt duunin polkulenkki[1.02.59/avg99/6.12/km]


to 27.10
Lepopäivä :) (sis. 4km kävely)

pe 28.10

aamu:
Juoksu 13,60km [Pk-kevyt + kisavauhtiset vedot] [kevyt: 50.33/avg124/4.34/km]
30min lihaskunto [core] & huolto

la 29.10
iltapv:
AV + Halloween Run 10km + LV yht. 19,63km [KISA[n. 37min/avg168/3.42/km]

su 30.10
aamu:
Juoksu 35,27km [Pk-extrakevyt pitkä[2.51.16/avg121/4.51/km]

VIIKKOYHTEENVETO:
Juoksu 138,9 km & 11h 26min
Muu liikunta 3h 35min
Lihashuoltoa päivttäin n. 30min

Video, jonka Mikko Järvinen (@somevastaava) julkaisi

2 kommenttia:

  1. Viime viikko oli hurjan kova. Sopivalla kevennyksellä sieltä tulevat hyödyt on lunastettavissa, varmaankin juuri tavoitekisassa! On myös hyvä jos tossu ei ole aivan lentoon lähdössä starttiviivalla. Matka on pitkä ja maltti on hyvästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt kevennellen kohti tavoitteita. Eiköhän se vauhti ja keveys sieltä vielä esille kaiveta :)

      Poista

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....