sunnuntai 21. elokuuta 2016

#RHvamosValencia - Viikkoraportti 3/16

Ja taas on yksi viikko juostu jalkoihin ja juoksu alkaa tuntumaan taas pikkuhiljaa ihan hyvältä. Ekaa kertaa tämä fiilis Joroisten puolitriatlonin ja sen jälkeisen tulehduksen jälkeen..

Viikko alkoi "mukavasti" lepopäivällä. Silloin kun treenaa ja juoksu alkaa kulkemaan, niin lepopäivien pitäminen on todella haastavaa, mutta pitäähän niitä pitää, sen tiedän kyllä.


Tiistaiksi oli taikuri-Nummela taikonut melkoisen sillisalaatin juostavaksi. Treeni sisälsi jos jonkunnäköistä vauhtia ja vetoa ja loppuun vielä 4km veekootakin. Mahtava treeni, joka oli suunniteltu radalle, mutta toteutettu maantiellä ja kodin läheisellä suoralla :)

Ke-Pe oli kevyttä juoksua ja lauantaina oli vuorossa viikon toinen kovempivauhtinen treeni ja aika vaihtelevavauhtinen oli sekin treeni :) Lähdin juoksemaan sitä pojan futisturnauksen pelien jälkeen Kumpulanlaaksosta merenrannan kautta joenvarteen ja siitä kierrellen kotiin.. Kulku yllättävän hyvä ja hyvin jaksoi aina vauhtia vaihdella speksien mukaan.

Tänään klousasin hyvän treeniviikon todella rauhalliseen pitkään lenkkiin. Tarkoitus oli juosta n.26km, mutta jalan ollessa niin kevyt, niin ajattelin juosta 30km täyteen. Tämä olikin ensimmäinen yli 30km lenkki sitten sunnuntain 30.8.2015 :) Eli ei ihan vuotta tullut väliin.. Onneksi on kuitenkin melkolailla tasan 3kk aikaa rakentaa noita pitkiäkin lenkkejä ennen Marraskuun 20. päivää.

Juoksukilsoja tuli tälle viikolle 129, hieman vähemmän kuin edellisellä, mutta se sisälsi kuitenkin lepopäivänkin, joten oikein hyvästä määrästä voidaan silti puhua :)

Ensi viikolla on edessä selkeästi kevyempi viikko. Keskiviikkona olisi tarkoitus juosta 6x1k treeni radalla ja sitten sunnuntaina SAUL SM-maantie 10km kisa Tampereella. Meillä on tällä kertaa oikein joukkuekkin kasassa, joten mitalitavoitteella lähdetään M30 sarjaan juoksemaan :) Pitkää lenkkiä ei ole ohjelmassa ollenkaan.

Alla vielä mennyt viikko tarkemmalla tasolla:


Viikko 33 (15.08.16 - 21.08.16)

[week3/16]
ma 15.08
Lepopäivä :)

ti 16.08
aamu: 
Juoksu 21,77km [1k + 20x200m/30sec + 4k vk[1k 3.25//200m n.37sek//4k@3.45/km]
30min lihaskunto [core] & huolto
ilta:
Juoksu 7,00km [Pk-extrakevyt/palauttava[38.56/avg109/5.33/km]


ke 17.08
aamu: 
Juoksu 15,12km [Pk-kevyt[1:09.39/avg125/4.36/km]
30min lihaskunto [core&jalat] & huolto

to 18.08
aamu: 
Juoksu 8,43km [Pk-kevyt[kevyt: 40.42/avg117/4.49/km]
30min lihaskunto [core] & huolto
ilta:
Alkuhölkkä 5km + Crossfit 20min (jalat) + Loppuhölkkä 2km 
[Pk-extrakevyt]


pe 19.08
aamu:
Juoksu 12,04km [Pk-kevyt + vedot[kevyt: 49.59/avg125/4.36/km]
30min lihaskunto [core] & huolto

la 20.08
aamu: 
AV + 14km VL + LV (yht 22,61km) [Vauhtileikittely] [eri vauhtisia kilsoja ja 2kilsasia]

su 21.08
aamu:
Juoksu 30,02km [Pk-extrakevyt pitkä[2:30.05/avg116/5.00/km]

VIIKKOYHTEENVETO:
Juoksu 129,0 km & 10h 32min
Muu liikunta 3h 20min
Lihashuoltoa päivttäin n. 30min
--> 13h 52min

Viikon kuva: muksujen yu-kisat @Hiekkaharju.  Lajit Kuula ja 60m :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saat kommentoida ja kysyä ihan mitä vaan, vastaan niihin ihan mitä vaan....