Lähdin kisapaikalle hyvissä ajoin, opittuani viime viikolta että en aina ei ole helppoa löytää kisapaikalle ;) No, eipä ainakaan ollut jonoa vielä klo 11:00, kun hain kansliasta kisanumeron. Siitä sitten istuskelemaan ja odottelemaan muita.. noin klo 11:20 heräsi pieni epäilys että missäs muut ovat? Kohta pitää lähteä kyllä jo verkkaamaan, kunnes mieleeni juolahti kellonaika 13:00, kisahan alkaa vasta klo 13!!! Eli säätöä siis eilenkin, mutta parempi näin kuin toisin päin ;)
No tulihan ne muutkin sieltä sitten, mutta vasta vähän lähempänä kisaa. Minnikin tuli paikalle hyvissä ajoin ja lähdettiin Minnin ja Pasin kanssa alkuverkkaamaan. Kompromissin jälkeen päädyttiin 4 km alkuverkkaan pienillä aukaisuvedoilla höystettynä. Jalat tuntuivat ihan hyviltä!! Alkuverkan aikana selvisi myös se. että valtava tuuli olisi vastaista koko ensimmäisen puoliskon ajan ja alusta olisi todella monipuolinen (oli lumimujua, asvalttia, jäätä ja suollla höystettyä loskaakin jossain kohti). Kisakengäksi valitsin Animat, kun taas Minni päätti juosta pro-tason välineillä, eli maastopiikkareilla.
Alkuverkan jälkeen vielä hymyilytti, siis molempia ;) |
No Minni oli tässä vaiheessa päättänyt lisätä jo vauhtia ja itselle olisi ihan hyvin riittänyt alkumatkankin vauhti ;) Pyristelin vielä kilometrin samassa porukassa, mutta 6km:n kohdalla oli pakko antaa hieman periksi Minnin n. 3:30/km vauhdille.. No ne pari muuta kaveria pysyi Minnin perässä tai samassa porukassa ainakin ja itse jäin juoksemaan yksin viimeisiä neljää kilometriä. Vesijuoksuminuutit vain kasvoivat mitä lähemmäksi maalia päästiin, vaikka oma vauhtini pysyi kutakuinkin samana koko matkan, ainostaan se viimeinen vaihde puuttui meikäläiseltä eilen..
Maalissa kello pysähtyi aikaan 37:14, eli myötätuuliosuus tuli yksin juostuna jopa hieman hitaammin kuin menomatka vastaiseen.. ja Minni oli ehtinyt maaliin jo ajassa 36:20, joten vesijuoksutreenin pituudeksi kirjataan näin 1h ja 48min!!
Siis Täh, kauanko mä joudun vesijuoksemaan?! |
Kisa oli muutes ensimmäinen ikinä, kun edustin jotain oikeaa juoksuseuraa! Olipas mukava kirjata ilmoittautuessa oman nimensä perään Runner's Club!! Kisa oli myös ensimmäinen semmoinen kisa, jossa en juokse tiettyä tavoiteaikaa vastaan, vaan tällä kertaa vastassa oli ihan oikea ihminen ;) Toivottavasti tälläisiä tulee tulevaisuudessa enemmänkin!!
Maalissa hymy oli jo vähän vaikeemmassa, siis minulla ;) |
Kisan viralliset tulokset löytyvät täältä
Minni todella hauska raportti sen sijaan täältä
Ja meikäläisen sydänkäyrät sun muut tiedot juoksusta löytyvät täältä
Tästä on kiva jatkaa treenailuja kohti uusia haasteita ja kautta 2013!!
Edit: Lisätään tänne vielä tekstari-kuvakaappauskin, kun Minni kumminkin ylitti uutiskynnyksenkin...
Juostiin sitten samassa porukassa - mä olin se joka veti 2km:stä kääntöpaikalle. "selkien takana oliskin kohtuullisen helppo juosta aina kääntöpaikalle asti" - ei kai se ole ihmekään kun oli niin leveä selkä tuulensuojana...
VastaaPoistaNöyrä kiitos selästä Timo!! Ilman sitä olisi Minni karannut jo ennen kääntöpaikkaa :)
PoistaKiva raportti! Minä olin niin Mikko keskittyneisyydessä kisan temmellyksessä :), etten muistanut että meidäthän otti kiinni 2km kohdalla tosiaan 3 miehen porukka (ei kahden kuten blogissa kirjotin). Tämä kolmas juoksija vaan lähti omille teilleen jo 4km kohdalla..
VastaaPoistaKiitos Timo loppunoususta, siitä taisteltiin vieretysten jonkin matkaa :)
Ja Mikko, mietitään uutta haastetta keväämmällä. Tuo sun Täh, paljonko mä joudun vesijuokseen -kuva on ihan paras :) !!!
Minni
Ei hitsi, taas mä sekoilen. Mähän hävisin sulle Timo 5s. Sekotin sut Janneen.
PoistaMinni
Kiitti :)
PoistaPalataan haasteeeen sitten, kun olen/olemme jotain keksineet. Lähinnä kisan häviäjän rangaistus täytyy miettiä uudestaan, koska tuo vesijuoksu on nyt käytetty :)
Tsemppiä Portugaliin!!
ja lisäsin muutes vielä ton tekstari -kuvankin äsken :)
PoistaHyvä juoksu sulta keli huomioiden.
VastaaPoistaVesijuoksuhan on ihan kivaa puuhaa. Minuutin. Tsemppiä !
Joo ihan tyytyväinen olen. Miesten yleisen sarjan 5. sija tullee olemaan kaikkien aikojen paras saaavutukseni kyseisissä kisoissa :) Sen verran kovempi taso siellä yleensä on!!
PoistaVesijuoksua on tullut harrastettua koko elämän aikana n. 10 min, joten ainakin siihen tulee "vähän" lisää ;)
Hyvin oot kyllä juossu kelin ja ennen kaikkea tienpinnan huomioon ottaen. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita :)
VastaaPoistaKiitti!! Ei vaan riittänyt Minniä vastaan mun vauhti.. Täytyy lyödä se sitten vastahaasteessa, mikä se nyt sitten ikinä onkaan... ;)
PoistaJa toivottavasti alkaa se flunssa sulla helpottamaan!!
Poista